perjantai 4. huhtikuuta 2014

Päivän piristykset

Aamulla lintsasin puoli tuntia töistä jotta pääsin käymään paikallisessa ihanassa pikku kaupassa, Tuliaistuvassa. Mukaan tarttui tällä kertaa pesuainetta, kyltti ja kassi.


Kyltti pääsi toistaiseksi liesituulettimen päälle kun en jaksanut vielä naulata sitä mihinkään. Nuissa pienissä lääkepurkeissa on ystäväni perheen itse kasvattamaa chiliä kuivattuna ja jauhettuna. Ja voin kertoa että pikkulusikan kärjellisellä maustuu makaroonilaatikko. Yhtään enempää ei tarvitse laittaa. Ja pidän itseäni melko tuliseen ruokaan tottuneena. Tuo tavara on todella tulista kamaa.


Polkkakarkin tuoksuisella pesuaineella aloittelin tänään jo siivoiluita. Huomenna, luojan kiitos, saamme Sanna tädin apuun että pääsen rauhassa leipomaan. Pitäisi tehdä täytekakku, suklaakakku, pikkuleivät, juustopiirakat ja voileipäkakku ja Matildan kanssa tuollaisen määrän leipomisesta ei tule yhtään mitään. Mikko on 9-17 töissä joten ylimääräiset kädet ovat todellakin tarpeen.


Tytöt oli askarrelleet tällaiset kanit rairuohokuppeineen hoidossa. Ja ai niin, ostin kaksi pauligin vanhaa kahvipurkkia (tuota ruskeaa) yhteensä vitosella! 





3 kommenttia:

  1. Mukavia (rauhaisia) leipomishetkiä! Ihanaa saada apua! Meiltä löytyy muuten tuo sama keittiötaulu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, mä oon niin huono pyytämään apua. Ei kehtaisi isovanhempia vaivata ja biologisia tätejä lapsillani ei ole. Biologisuus onkin last season ja nyt me ollaan onnekkaita kun meillä on Sanna -täti :)

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)