perjantai 27. maaliskuuta 2015

Pääsiäishommia

Täälläpäin virvotaan palmusunnuntaina. Jossain päin Suomea vissiin jonain toisena viikonloppuna? Koko virpomahomma on kyllä ihan mahdoton ruljanssi, mutta lapsille niin kovin mieluinen.


Aiemmin tällä viikolla kuulin töissä kun kaksi mummoa keskustelivat siitä, kuinka kurjan näköisiä virpomavitsat nykyään ovat ja kuinka niiden tekemiseen ei ole juurikaan vaivaa nähty. No, samaa ei voi ainakaan meidän tekemistä sanoa. Autoin lapsia askartelemalla "muutamat" silkkipaperikukat ja tänään pitäisi lähteä hakemaan vielä oksat valmiiksi. Koristelu jätetään huomiselle.


Matildallehan me ostettiin tällainen tosi söpö pupupuku ja näyttäs olevan tosi mieluinen kun itku ei loppunut edes lakupatukalla.



6 kommenttia:

  1. Kyllä se muksuna oli Iso juttu tuo virpominen ja sitä odotettiin. Vitsoja tehtiin pitkin viikkoa valmiiksi ja palmusunnuntaina lähdettiin kiertämään mummot ja naapurit läpi. :) Ihan huippua oli jos joltakulta sai palkaksi Kinderin! =) Tämä siis 80-luvulla ja 90-luvun alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kinderit oli luksusta. Olen itsekin lapsena saanut mitä erikoisempia virpomapalkkoja sokeripaloista lähtien.

      Poista
  2. Meillä on huomiselle myös tiedossa vitsojen koristelua. Voi tuota liikuttavaa pupua ♥ Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin <3 Pupu piti tänään pukuaan itkemättä :D

      Poista
  3. Meinasin aluksi että huomenna mennään isomman kanssa virpomaan isovanhemmille, mutta siirrän varmaan koko touhua vielä vuodella :D. Koristeet hankittiin kyllä, mutta vitsoja en ehtinyt metsästämään, joten menisi askartelu aika tiukille. Miten tuollaisia silkkipaperikukkia tehdään muuten? On nättejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silkkipaperikukat on helppoja tehdä. Vähän niinkuin lumihiutaleet paperista. Leikkaa silkkipaperista neliön mallisen palan jonka sitten taittaa kaksi kertaa kahtia ja leikkaa ne taitokset niin saa 4 pienempää neliötä. Nämä sitten taitetaan kahtia kolmioksi ja vielä toisen kerran. Sitten leikataan paperin reunaan kuviot sen mukaan millaiset terälehdet haluaa. Itse käytin kukissa 4 isompaa ja 2 pienempää neliötä, pienemmät tietty päällimmäiseksi sitten kun kukan kasaa. Rautalankalenkin työnsin kukan keskustan läpi.

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)