tiistai 25. helmikuuta 2014

Silmäpuoli majava

Taatusti kiinnostavin otsikko ikinä. Saletisti blogiin alkaa nyt virrata ihmisiä tuolla hakusanalla.


Mut siinäpä se nyt on. Euron majava. Käytiin siis tänään Hankasalmen Kihvelikirppiksellä tyttöjen kanssa. En vaan voinut jättää tuota sinne. Aika symppiksen oloinen tyyppi, vai mitä. Ostettiin myös tipu, kaksi laukkua, minulle kauluspaita, Viialle prinsessan kruunu ja valtikka, housut, kaksi toppia, lompakko ja korvikset. Kaikki maksoivat yhteensä 10,30€.

Loma alkoikin täällä vähän eri tunnelmissa mitä olin ajatellut. Jonkin sortin paskatauti (näin ihanasti ilmaistuna mutta mitäpä sitä kiertelemään) rantautui meille sunnuntai iltana. Podin todella huonoa oloa ja vatsakipua koko su-ma välisen yön ja istuskelin vuoroin kylppärin lattialla ja vuoroin sohvalla. Siitä saakka kun olen käyttänyt molkosania säännöllisesti eli n. 6 vuotta, minulle on yleensä vatsataudit tulleet näin että on vaan huono olo mutta en oksenna. Tai sitten tauti on kiertänyt minut kokonaan. Jokatapauksessa puolikuntoisena, mahakipuisena ja huonolla ololla päivä neljän lapsen kanssa ei ole mitään herkkua. Onneksi Veera on jo niin iso että pystyi käydä toimittamassa posti -ja kauppa-asiat ja olivat Viivin kanssa muutenkin apuna.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä sitten Jyväskylään kirpparikierrokselle äitin kanssa. 

2 kommenttia:

  1. Persoonallinen kirppislöytö :) Tuntuu olevan mahatautia liikkeellä...

    VastaaPoista
  2. Mahatauti on kyllä todella perseestä :/

    VastaaPoista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)