torstai 6. helmikuuta 2014

Vessa ja vähän muutakin

Yksi niistä huoneista eteisen ja kylppärin lisäksi johon en ole oikein panostanut. Vessaan olen ikuisuuden haaveillut uusista kaapinovista mutta en ole ikinä saanut tartuttua tuumasta toimeen. Kai niitä voisi ihan Ikeastakin saada, eikös sieltä saa ihan mittojenkin mukaan ovia?



Kuten näkyy, tykkään että vessassakin on ne eniten käytetyt tavarat kätevästi tuossa käden ulottuvilla eikä kaapissa. No meikit on kyllä kaapissa, koitan minimoida riskin että ne joutuisivat Viian käsiin.


Nuita virkattuja koreja voisin oikeastaan ostaa muutaman lisää. Ne on meiltä töistä, kuten tämä mattokin jonka tänään ostin. Harkitsen myös muutaman taulun laittoa päätyseinälle korutelineen päälle. 


Meille tulikin töihin taas muutamia uusia sisustusjuttuja ja ehdottomasti yksi lemppareistani on tämä tyyny. Ja mun tekis mieli ostaa näitä vielä muutama lisää.



Myös tällaisia laittelin eilen hyllyyn. Nuita koukkuja suunnittelin eteiseen tyttöjen hoitorepuille.







2 kommenttia:

Kiitos, ilahdun kommenteista :)