tiistai 11. helmikuuta 2014

Ystävät

Minä en ole sitä helposti ystävystyvää sorttia. Enkä koe että pitäisi ollakaan. En tee mitään sadalla kaverilla. Koska yksikin tosi ystävä on parempi kuin sata kaveria. Olen niin onnekas että yhden ystävän sijaan minulla on muutamakin hyvä ystävä. Vaikka kaikkiin heistä en olekaan yhteydessä päivittäin, enkä edes viikoittain, tiedän että siellä ne ovat, ja ajatuksissakin päivittäin.


(Sanna B, sinä oot selkeesti tuo lyhin kuvassa)

Samanlainen huumorintaju lienee yksi tärkeimmistä yhdistävistä seikoista sen tärkeimmän, eli luottamuksen lisäksi. Minun ei ole helppo luottaa ihmisiin, mutta yleensä vaisto kertoo heti keihin voin luottaa ja keihin en. Minulla on ollut tapana pyyhkiä ne luottamuksen pettäneet ja pahaa mieltä riittävästi aiheuttaneet ihmiset elämästäni kerralla lopullisesti. Todella helpottavaa päästä sellaisesta eroon kokonaan. Sellaisia ihmisiä tarvitaan vissiin muistuttamaan siitä, millaiseksi ei itse ikinä halua tulla. 


Jokaisella pitäisi olla joku, jolle voi soittaa mihin aikaan tahansa. Joku joka kertoo että kaikki kyllä järjestyy, silloinkin kun näyttää siltä että kaikki menee päin persettä. Olen onnekas, koska minulla on, ja koska minä voin olla jollekin se ihminen.



Juuri nyt olen kaiken tämän surunkin keskellä iloinen, sillä olen tainnut löytää myös yhden uuden ystävän. "Persiissä sellainen kutina" , you know.



Minä koitan huomenna muistaa viedä ystävänpäiväkortit postiin. Miten sinä muistat ystäviäsi ystävänpäivänä?

Kuvat Pinterest


10 kommenttia:

  1. Mä muistan sua mun ystäväiseni sillä että meinasin tunkee perseeni perjantaina teidän kahvipöytään! ♡ JOS OOTTE VAAN KOTONA!

    VastaaPoista
  2. Mä en varmaan muista tänä vuonna mitenkään. :( En ole vaan ehtiny ajatella koko asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei ehdi ja muista. En minäkään ole joka vuosi kerennyt.

      Poista
  3. Katoinkin et tutun näkönen tyyppi :) No sää tiiät varmaan tänään tai huomenna miten mä teitä murusia muistan ♥

    VastaaPoista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)