tiistai 13. toukokuuta 2014

Yöllinen elämämme

Kuten tunnisteen unikoulu -alta voi lukea, sujui unikoulun pitäminen Matildalle 8 kuukauden iässä melko kivuttomasti ja vähemmällä huudolla mitä osasimme odottaa. Hommaan on kuitenkin tullut takapakkia jokaisen sairastelun myötä. Minusta ei ainakaan ole huudattamaan kipeää lasta yksin sänkynsä pohjalla. Tuskin on monesta muustakaan. Joten tyttö on silloin otettu aina viereen. 


Tietenkään vieressä nukuttujen jaksojen jälkeen omassa sängyssä ei ole meinannut uni maittaa ollenkaan. Ollaan nyt helmikuusta tähän hetkeen sairasteltu melko lailla. Oksennustautia, sitkeää flunssaa yhdistettynä allergiaan, poikkeuksellisen voimakas rokotusreaktio viiden päivän kovalla kuumeella, sairaalassa käyntiä ja silmätulehdusta ynnä muuta. Päätin, että tyttö saa nukkua vieressä ja seuraava unikoulu pidetään sitten kun lopetan imetyksen kokonaan. 


Noh. Tilannehan riistäytyi käsistä tyystin. Matilda on syönyt tissiä yöllä ja voisin sanoa että viime aikoina melkoisen hanakasti. Viime viikon aikana on menty siihen tilanteeseen että nukahdettuaan tyttö saattaa herätä jo 15-30 minuutin jälkeen huutelemaan tissiä. Oma aika iltaisin on siis melko nollassa. Silmät aukeaa sunnilleen saman tien kun tissi häviää suusta!


Olen ollut tilanteeseen todella kypsä ja suunnitellut imetyksen lopettamista kokonaan jo jonkin aikaa. Tänään sitten sain antibioottikuurin, vaivaan jonka vuoksi olen kerran jo maannut sairaalassa tiputuksessa kolme päivää. Kuurin kestää viisi päivää, EIKÄ SEN AIKANA SAA IMETTÄÄ. Kerkesin ottaa jo yhden tabletin aamupäivällä, joten......tänään on tullut aika lopettaa imetys ja aloittaa se (toivottavasti) viimeinen unikoulu. 

Ja vaikka olenkin ollut kypsä tähän tissiralliin, silti ensimmäinen ajatukseni kun tajusin että tänään tämän pitää loppua oli, ooooooh FUCK! Sauma on muutenkin sangen sopiva, kun sunnuntainakin pitää olla töissä tällä viikolla. Mutta eihän tälle ikinä tule hyvää hetkeä.



4 kommenttia:

  1. Jaksaa jaksaa jaksaa ja jaksaa...hermojahan tuo tulee koittelemaan, mummi laittaa omat lehmänhermot sinne lainaan....

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Tunnin välein vartin huudot läpi yön ja en saanu välissä juuri nukuttua.

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)