keskiviikko 28. elokuuta 2013

Dymo mania

Meille kotiutui muutama viikko sitten Dymo. Oon ehtinyt teippailla sen kanssa vasta muutamia mauste- ja peltipurkkeja. Eilen sitten pullia leipoessani päätin matkia ystävääni Sannaa ja nakuttelin (jääkaapin sijaan) keittiön välitilan laattoihin meidän eniten käytetyn reseptin.


Meillä kun ei niitä jauhopussejakaan ole kun jauhot säilytetään peltipurkissa niin ei siitäkään näe pullataikinan ohjetta. Täytyy tänä iltana tehdä tilausta Teippitarhalle jossa kohokirjoitusteippejä onkin monen värisiä (paitsi sitä perus mustaa?!).




Tulen luultavasti käyttämään Dymoa joukorttien ja -pakettien askartelussa. Täytyy etsiä vielä muitakin kivoja ideoita.

********

Aloitan kohta pakkailun. Ollaan huomenna lähdössä Tukholmaan yhdistetylle työ&huvi reissulle. Tukholmassa nähdään luultavasti myös siellä asuvia mieheni isää ja pikku M:n kummia. Olen odottanut reissua innolla. On niin hyvä päästä välillä pois kotoa. Blogiin on tulossa pari juttua ajastuksella. Kirjoittelin eilen niitä tylsän iltapäivän aikaan. Miksi aika alkaa madella klo 14 jälkeen?! 


2 kommenttia:

  1. Ihan huima idea tuo laattaan naputettu resepti... =) Saako matkia? <3

    VastaaPoista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)