maanantai 19. elokuuta 2013

Olohuoneessa

Sain eilen siivottua olohuoneessa(kin) ja pääsin levittämään uuden maton paikoilleen. Se on ihana ja ihan parasta siinä on se miltä se tuntuu kun siinä kävelee paljain varpain. Mukavalta kuin villasukka. 


Olohuoneen kesäisenä väripilkkuna (sisustukseen sopimattomien sittereiden ja puuhamattojen ohella :D ) olleet vaaleanpunaiset kynttiläjutut ja tyynynpäälliset saavat nyt lähteä. En vaan tiedä että laitanko ne säilöön odottamaan kesää vai keksinkö niille jonkun muun paikan. Varsinkin vaaleanpunainen kastehelmi -tuikkukippo kun on yksi mun lemppareista. Talven tullen melkeen vaatisi tuo hyllynpäällinen harmaan samanlaisen tilalle.


Käytävän lipaston päällä olevat koristeet saa jäädä talveksi ennalleen. Tuo ikean kulho kerää "kivasti" itseensä kaikkea avaimista lompakoihin. Haikarataulu saatiin joululahjaksi mieheni isältä. Ja nuo olohuoneen maisemakuvat sain joululahjaksi mieheltäni ja ne onkin yksi parhaimmista lahjoistani ikinä.


H&M:n tilausta oon jo pyöritellyt mielessäni. Jotain tällaista ehkäpä.



Ja sitten tämä. Ehä parikin. 

Ja loppuun vielä kuva miltä meillä näytti ennen olohuoneessa. Päätyseinän tapetti uusittiin kevättalvella ja kovasti tykkään tästä uudesta ja rauhallisemman näköisestä seinästä.




2 kommenttia:

Kiitos, ilahdun kommenteista :)