maanantai 7. heinäkuuta 2014

Viikonlopun touhuja ja olohuoneen muutosta

Eihän se olkkari suinkaan valmis ole, mutta järjestystä on nyt vihdoinkin vaihdettu, kuten Instagramin seuraajat varmaan ovat jo huomanneetkin. Eihän sitä suunniteltukaan kuin kahdeksan vuotta. Kunhan saan kaiken paikoilleen, otan sitten vähän parempia kuvia.


Uusi vanha lipasto tv-taso on ihana. Juuri sellainen kuin halusinkin! Se löytyi Torista. Aluksi mallattiin sitä tuohon nurkkaan mutta eihän se siihen käynyt.


Johtohelvetti pitäisi saada piiloon. Lyhempi ruma musta johto on kuulemma jo tilattu. Mietin olenko ihan piemeä jos virkkaan siihen valkoisen pötkyläpäällisen.


Jalkalamppu on lähdössä. Tai no. Sellaisen pyynnön esitin miehelleni jonka lampusta on kyse. Miesrukka pyysi että saisi sentään pitää saippuapumppunsa (jäätävän ruma). Sen saa pitää. Omassa vessassaan ;) Niin ja sitä sohvapöytää meille ei taida tulla vieläkään. Mutta tällaista kaappikelloa olin ajatellut. Ihana.


Ja vähän kynttilänjalkojakin kerkesin jo tilata. Onneksi tilasin jo, taisi toinen malli näistä loppua heti verkkokaupasta.


Sisustusintoa olisi nyt kovastikin. Voimat vaan on tän hitsin nuhan vuoksi vähän vähissä. Viikonloppuna keskityin enimmäkseen tähän olohuoneen järjestyksen miettimiseen ja sen illalla huomasi, vai mitäpä tuumit tästä keittiöstä?


En edes tiedä miten tuon sotkun pystyi saada aikaan kun kakkukin oli valmiista pohjasta tehty. 



Meillä on yksi (paras) myymälä myös Konnevedellä. Konnevedellä vietettiin viime viikonloppuna perinteisiä Konnevesipäiviä ja Savottamarkkinoita. Laittelin kaupan edustalle vähän sisustustavaraa esille.




Sellainen viikonloppu täällä :)



1 kommentti:

  1. Olenkin ihmetellyt mihin mun kaikki energia on hävinnyt....sehän on tullut sulle ;)

    VastaaPoista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)