tiistai 4. marraskuuta 2014

DIY magneetit

Meille tuli töihin magneetteja ja ajattelin askarrella niistä jotain kivaa. No mitäpä muuta niistä voisi askarrella kuin magneetteja. Ostin työpaikalta myös lasisia "kiviä". Olisi tässä vaiheessa kannattanut myös lukea magneettipaketin teksti "vahva". Jotta askartelu olisi vähemmän kirosanojen sävyttämää ja enemmän mukavaa ja rentouttavaa puuhaa, suosittelen miedompien magneettien hankkimista.

Nämä kaverit jos asetti pöydälle n.15cm etäisyydelle toisistaan, kuului välittömästi helähdys, ja magneetit olivat kiinni toisissaan. Niitä ei todellakaan saanut kiskottua irti ilman työkaluja. Onnistuin jättämään kerran nahatkin väliin.

Mutta tällaisia sain aikaan.


Mustat olivat siis valmiiksi mustia ja niihin tein tekstit Dymolla. Magneetin liimasin kiveen kuumaliimalla. Se on muuten nimensä veroista. Kuumaa! Kuviolliset on tehty läpinäkyviin kiviin ja niihin liimasin ensin pohjaan kuumaliimalla kuviollisen paperin ja sitten magneetin.

Ihan kivojahan näistä tuli. Lahjaksi olin ajatellut mutta ei näitä voi ainakaan kahta kiveä samaan pakettiin tunkea :D

2 kommenttia:

  1. Apua, miten mä en ole sun blogiin aikaisemmin löytänyt?! Mutta nyt täällä, hep! Kivoja juttuja näyttää olevan, pitää tulla paremmalla ajalla lukemaan ihan ajatuksella. :)

    VastaaPoista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)