Puolukka-kinuskipiirakka

Tyttöjen äitipuoli (tsiisus tuota sanaa, tulee joku pahis mieleen) toi minulle töihin maisteltavaksi puolukka-kinuskipiirakkaa ja olipa vain parasta piirasta mitä olin pitkään aikaan maistanut. Muropohja, hapan puolukka ja makea kinuski sopivat täydellisesti yhteen. Muutenkin jotenkin piristävän erilainen makuelämys. En muista kovin montaa kertaa puolukkapiirakkaa edes syöneeni.

Iltahämärässä kännykällä napattu kuva ei imartele, mutta tätä piirakkaa kannattaa silti kokeilla. Ohje tulee tässä.

Murupohja:

100g pehmeää voita ja 1dl sokeria vaahdotetaan.

Lisätään muna ja 2.5dl vehnäjauhoja joihin on sekoitettu 0.5tl leivinjauhetta.

Pohja taputellaan voideltuun piirakkavuokaan ja sen reunoille vehnäjauhoja apuna käyttäen.

Pohjataikinan päälle lisätään joko kokonaisia puolukoita niin että pohja peittyy, tai puolukkasurvosta. Itse laitoin molempia.

Sitten paistetaan 225 asteessa kunnes reunat ovat saaneet väriä. Sillä välin kun piirakka on uunissa, keitetään kinuski. 2dl kuohukermaa ja 2dl fariinisokeria laitetaan kattilaan ja keitellään välillä sekoitellen n. 20min. Testaa milloin kinuski on valmista: laita lasiin kylmää vettä, tiputa sinne tippa kastiketta. Jos se leviää veteen, niin silloin täytyy vielä keittää.

Lisää jäähtynyt kinuski jäähtyneen piirakan päälle. 

Arvonnan voittajat!

Noniin, nyt on voittajat arvottu. Kiitos kaikille osallistuneille. Onnettarena toimi omasta tahdostaan mieheni. Syyttäkää sitä jos ei onnistanut. Miesten syytähän kaikki aina kuitenkin on ;)

Tässä tulee voittajat.

Laittelen voittajille sähköpostia ihan pikapuoliin.

Tuntoyliherkkyys lapsella

Mistä aloittaisin. Ehkä siitä pahimmasta ongelmasta meillä eli vaatteista. Viia (nyt 5v.) on aina ollut todella tarkka vaatteistaan ja vaikka neljän tytön äitinä olenkin huomannut sen olevan varsin yleistä, niin Viia on kyllä tässä asiassa ihan omalla levelillään. Sukkakriisit alkoivat kun Viia oli n. 2 vuotias. Päiväkotiin lähtö viivästyi lähes joka aamu kun sukan saumat tuntuivat pahalta. Vaikka niitä kuinka asetteli, eivät ne koskaan tuntuneet olevan hyvin.

Ja kyllä, niin minäkin silloin ajattelin. Että kun on uhmakas niin sitten uhmataan mistä vaan. Vaikka niistä sukkien saumoista. Uhma oli ja meni. Sukkakriisit eivät menneet. Mutta ne ovat vähentyneet jonkin verran koska nykyisin Viia pukee usein sukat nurinpäin jalkaansa. Tällöin varsinkin kuvioitujen sukkien kuvio-osat eivät häiritse. Kuvioidun sukan sisäpintahan on muhkurainen ja päällys sileä. Kun sukan kääntää toisin päin, ei saumat ja kuvioinnit häiritse. Yksi sukkamalli on sellainen että sen saumat ovat huomaamattomat ja niitä sukkia meillä taitaakin löytyä ainakin kymmenen paria.

Sitten on collegehousukriisit. Niissäkin saattaa olla inhottavan tuntuinen sisäpinta ja kun ne jalassa kävelee, housut pääsee heilumaan ihoa vasten enemmän kuin legginsit, jolloin saumat jotka on collareissa tietysti myös paksummat, osuvat jalkoihin. Tähän mennessä collarit on olleet totaalisen EI mutta nyt on yhdet uudet niin hienot joissa on tähtiä, että ne Viia haluaa välillä (harvoin) pukea hoitoon mutta riisuu heti kotona pois.

Arvasitko jo seuraavan kriisin? No se on yöpukukriisi. Talvipakkasella, itkun kanssa, ehkä. Aamulla se on herätessään alasti.

Kaksi paitaa päällekkäin, eli aluspaita+päällyspaita. Onnistuu mikäli aluspaita on hihaton. Muuten tuntuu olkapäistä pahalta. 

Tuossa viime viikolla kun tuli räntää vaakatasossa Viian piti laittaa sisävaatteiden päälle fleece+kurakamppeet. Siitähän seurasi vuoden pahin aamuhepuli. Tämä ongelma on nyt ratkaistu, tai ainakin niin olettaisin. Fleecevuorellinen kurahaalari on tilattu myös Viialle. Matildalla se jo onkin.

Kaulaliinat eivät myöskään tule kuuloonkaan. Ne ahistaa ja kuristaa. Myös tuulitakin vetskaria ei usein voi laittaa ihan kiinni asti, niin että se osuu leukaan.

Mitäs muuta vielä. Ai niin:

-Lakanat kurtussa.

-Pipo pyöräilykypärän alla on aika paha juttu mutta siihen on sopeuduttu jo aika hyvin.

-Paidan hiha, jos se nousee rukkasia laitettaessa sentinkin.

-Jos sukkalukko pettää, eli leggarin lahkeen ja sukan varren väliin tulee rako.

Nyt, kun ymmärrän mistä on kyse, ja osaan suhtautua näihin asian vaatimalla tavalla vähättelemättä sitä että sukan saumakin voi tuntua pahalta, meillä sujuu pukemiset ihan okei. Mutta kyllähän se välillä risoo kun täytyy kiireessä vielä kerran ottaa se kenkä jalasta ja avittaa siinä lahkeen suoristamisessa vielä kerran. 

Painitaanko muissakin perheissä vaatekriisien kanssa?

Viime hetket osallistua arvontaan!

Vielä tämä ja huominen päivä aikaa osallistua arvontaan! 

Huomenna illalla arvon voittajat!

Arvontaan pääset tästä.

Harrastus nro1

Koska lasken liikunnan harrastuksen sijaan jo ihan elämäntavaksi, on harrastuksistani se numero yksi ehdottomasti leipominen.

Joskus leivon kaksi-kolme kertaa viikossa. Toisinaan saatan olla viikon leipomatta, mutta silloinkin se johtuu vain ajan puutteesta. Jos ylimääräistä aikaa vain on, niin melkein heti sitä alkaa kaivella jotain leivontaohjetta kokeiluun.

Synttärikakut sekä isän- että äitienpäiväkakut teen aina itse. Samoin voileipäkakut, pullat, kuivakakut ja usein myös pikkuleivät. Itse tehden vaan saa mielestäni parempaa kuin kaupasta valmiina ostettaessa. Älä käsitä väärin. Joskus on todellakin ok mennä sinne kauppaan ja ostaa sitä valmista. Mikään nirppanokka en sentään ole tässäkään asiassa.

Mulle leipominen on sellainen hyvän mielen juttu. Siksi en tykkää katsoa mitään leivontaohjelmia jossa kilpaillaan ja leivotaan paineen alla. Jos joku pyytää tekemään kakun, niin yleensä kyllä teen. Kuitenkin kiroan viimeistään pursotusvaiheessa että miksi lupauduin. Stressi toisen juhlapöytään tulevan kakun tekemisestä on aikamoinen.

En ole jaksanut pahemmin vielä perehtyä massakuorrutteisiin. Mutta muotit on ostettu, pariin kakkuun koristeetkin itse väännetty ja suunnitelmissa opetella sitäkin hommaa lisää. Toistaiseksi kuitenkin saa kelvata nämä peruskakutkin.

Aina en suinkaan itse syö leipomuksiani. Onneksi täällä on 5 muutakin suuta syömässä ja ystävätkin auttavat parhaansa mukaan etteivät leivokset pääse pilaantumaan. Pullat eivät ole tähän päivään menessä tainneet ehtiä pakastimeen saakka vaikka niitä tekisi kuinka paljon kerralla. 

Tuleeko muidenkin leivottua paljon? 

Lauantain muuttuneet suunnitelmat

Meidän piti olla nyt juhlimassa häitä. Aikuisessa seurassa, aikuisten juomin, lapset hoidossa. Tälläkään kertaa ei kaikki mennyt ihan niinkuin piti, ja tänä aamuna klo 10.00 me oltiin:

HopLopissa Jyväskylässä.

Tuijottamassa jättiläisleppäkerttua silmästä silmään.

Mönkimässä kahden lapsen ja yhden pikkasen hullun ainakin iältään aikuisen ystävän seurassa sokkelossa jossa olisi ollut huomattavasti helpompi liikkua jos olisi päätä lyhempi.

HopLopin ulko-ovesta seuraava ovi vie Kirpparilla.fi -kirpputorille joka olikin laajentunut sitten viime käynnin. Porukkaa oli aika lailla. Käytävät tukossa ihmisistä ja kassalla pitkät jonot. Saaliina kuusi paitaa, osa itselle ja osa lapsille.

Samalla käytiin tuhlaamassa Viivin ja Viian synttärilahjaksi saamat lahjakortit. Viiville löytyi toppapuku ja paita.

Viian toppahaalari viime talvelta on vielä sopiva, joten Viian lahjakortti käytettiin housuihin ja sukkiin koska niistä oli nyt vähän pulaa. Yksi heppapaita löytyi myös, hepat ja ponit kun on nyt niin kovasti Viian mieleen. Taitaa olla papalta perittyä. Muistan kyllä itsekin leikkineeni lapsena barbien sijaan aina poneilla.

8.30 lähdettiin aamulla liikkeelle ja n. klo 16 palattiin. Meinasi pienempää matkustajaa alkaa jo väsyttää.

Hurjan kiva päivä, vaikkei se sitä ollutkaan mitä alunperin suunniteltiin :)

Tiistain tuuria

Kuulun nykyään siihen ihmisryhmään, jotka odottavat joka maanantai jonkin mystisen epäonnen kohtaamista. Eilinen maanantai oli kuitenkin ihan leppoisa päivä. Lapsetkin toivat koulusta  hyviä numeroita kokeista (8, 10 ja 10-). Vaan toista se on ollut tänään.

Heräsin aamulla hartia- ja takaraivosärkyyn joka ei ottanut hellittääkseen vaan vaati särkylääkettä. Koska räntää tuli vaakatasossa ja lämpömittari näytti nollaa, kaivelin lapsille väliasuja, toppahaalaria, kurahousuja, sadetakkeja, kurahanskoja jne. Ettei tarvitsisi sitten iskän soittaa perään että "mitä mä näille puen, mistä ne löytyy ja miltä ne oikein näyttää". Tämän(kin) vuoksi töihinlähtö viivästyi n. 20min normaalista.

Ajettuani muutaman kilometrin, huomasin hoitoreppujen olevan takapenkillä, ja piti kääntyä takaisin. Samalla syttyi bensavalo ja koska en olisi enää millään kerennyt tankkaamaan, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin toivoa että polttoaine riittää työpaikan pihaan saakka (jossa on onneksi bensa-asema). No riitti onneksi!

Töihin päästyäni juoksin pimeän kaupan läpi takahuoneeseen, että ehtisin käydä vessassa ennen kaupan avaamista. Siellä pimeässä juostessani törmäsin metallisiin kenkälusikoihin jotka oli laitettu roikkumaan verhovaijerista varaston oviaukkoon! Kylläpä teki hyvää, varsinkin kun toinen silmänalunen oli ihottuman vuoksi jo valmiiksi kipeä ja turvonnut.

Sain kuin sainkin kaupan auki 5 minuuttia ajoissa jopa. Ensimmäisen asiakkaan kohdalla kassa päätti vetää itsensä jumitukseen eikä totellut mitään painalluksia. Myöskään kassalaatikko ei halunnut aueta ja kun keksin ottaa virrat pois, se ei suostunut 5 minuuttiin lähtemään edes päälle. Jouduin kaivella sille asiakkaalle vaihtorahat omasta rahapussistani, jossa ei yleensä edes ole käteistä. No tällä kertaa onneksi oli.

Vaihdoin työpaikkaa toiseen myymälään kesken päivän, ja matkalla autossa syttyi palamaan jokin häiriövalo. Taisi onneksi johtua vain sohjosta jossain renkaiden/jarrujen antureissa.

Illalla lähdin kauppaan ja tarkoituksena oli illalla tehdä vispipuuroa. Mannasuurimot unohtuivat kauppaan. Mies toi niitä töistä tullessaan, ja suodatinpusseja kanssa. Jälkimmäiset olivat väärää kokoa. Kun illalla oltiin antamassa Matildalle velliä, huomattiin senkin olevan loppu. Ei muutakuin takaisin sohjoon ja kolmas reissu kauppaan.

Meinasin, että neulon vielä keskeneräiseen villasukkaan kantapään, mutta voi olla viisainta jättää se jollekin muulle illalle ja painua nukkumaan.

Ex addikti

Tästä asiasta mulla olisi vaikka kuinka paljon sanottavaa mutta koitan kirjoittaa tiivistetysti. Niin se asia. Se on sokeririippuvuus. 

Aihe tuli mieleeni eilen illalla, kun palasimme kotiin kummityttöni ristiäisistä. Aamupala jäi lähtökiireessä ottamatta. Paikanpäällä tuli tietysti herkuteltua kakulla ja pullalla. Ennen kotiinlähtöä käväistiin myös Mikon tädin luona kahvilla. Paluumatkalla oli nälkä ja pysähdyttiin Heseen. Olo oli sellainen kuin olettaa saattaa. Huono, vetelä, saamaton, laiska, väsynyt. INHOTTAVA.

Taisteluita sokerin kanssa on mulla takana jo muutamia. Pahimmat tietysti raskauden jälkeen. Tuoreessa muistissa on tietenkin se, kuinka Matildaa odottaessa pystyin helposti vetämään Mars jäätelöitä paketillisen yhden illan aikana. Muistan jopa vähän panikoituneeni jos Mikko kysyi illalla että onko meillä jäätelöä. Apua, jos se syö yhden niin eihän mulle jää enää kuin viisi!

No sitten synnytyksen jälkeen halusin tietysti päästä eroon niistä kaikista ruhtinaallisesta 25 kilosta jotka olin itseeni kerännyt. Ja mahdollisimman nopeasti. Ensimmäisenä askeleena se, että  herkkupäivä pidettäisiin kerran viikossa, lauantaina ja silloinkin kohtuudella. Sitten alkoivat vieroitusoireet:

Päätä särki.

Väsytti.

Kiukutti.

Fazerina oli mielessä vähintään joka toinen sekunti.

Yksi riippuvuus täytyy aina korvata toisella, ja olin jo kerran tehnyt sen että korvasin sokerin sokerittomalla limsalla mikä on iso virhe. Siitä on yhtä vaikea päästä eroon kuin sokerista. Tällä kertaa tilalle tulivat aktiivisempi liikunta ja veden juonti. Jälkimmäistä olin aina inhonnut. Nykyisin juon vettä nelisen litraa päivässä.

Ja siitä liikunnasta. Riippuen siitä, kuinka paljon fyysistä työtä työpäiviin sisältyy, ja jos vaan olen terveenä niin liikun 3-6 päivänä viikossa. Kävelyä, juoksua, kahvakuulaa. Jos ei muuta, niin vatsalihakset ehtii ja jaksaa aina tehdä. Jos en pääse liikkumaan, olo alkaa aika pian käydä todella kurjaksi.

Niin ja ne karkkipäivät. Ensisijaisesti lauantaina. Jos olen kylässä jossa tarjotaan jotain, tai jos leivon jotain, varsinkin jotain minulle uutta, niin voin kyllä maistaa. Ei maailma kaadu yhteen keksiin tai piirakan palaseen, tai muutamaan karkkiin edes keskellä viikkoa. Kotiin en kuitenkaan osta mitään herkkuja viikolla kiusaamaan.

Veden juonnin lisäksi mulla ratkaisevaa on syöminen säännöllisesti. Aamuisin en pysty syömään, joten juon rahkasta ja hedelmistä/marjoista tehdyn smoothien. Töissä syön lounaan klo 11 ja välipalan klo 14. Iltaruuan sitten kotona klo 17.30-18.30 välillä ja iltapala riippuu siitä paljonko päivän aikana on liikuttu.

Pari kertaa vuoteen pidän tyystin herkuttoman kuukauden. Viimeksi pidin sen tammikuussa ja seuraavan ajattelin pitää marraskuussa. Kuka on mukana?

Entäpä tunnustaako joku muukin joutuvansa rajoittamaan sokerin syöntiään ettei homma lähde kokonaan hanskasta?

Sunnuntai huomenet

Me ollaan parhaillaan menossa Kummityttöni ristiäisiin Keravalle. Lähtö onnistuikin ihan perinteiseen malliin. Kortti ja Matildan neuletakki jäivät kotiin. Toinen stayup:eista ei halua pysyä ylhäällä ja sukkahousujahan minä en jalkaani laita. Ai niin....matka on pitkä ja muistin vasta nyt ilmoittaa miehelle etten oo tarkistanut autosta mitään öljyjä tms. Auts.

Lahjaksi pienelle tytölle ostin pienen sormuksen ja kirjan.

Nyt kun kesä on lopullisesti mennyt ja ensi viikolle on luvattu lunta (yök!) niin tein muutaman kollaasin lemppari kuvistani kesältä. Jokainen näistä tuo mieleen jotain mukavaa kesältä. Kesäloman, kolmekymppiset, kukat, kesäaamut.

Syksykään ei hassumpi ole, mutta talvea en kaipaa.

Lauantai kuvina (ja sanoina)

Kun tajuaa heti herätessään, että maito on loppu eikä aamukahvista kannata edes haaveilla ennen kaupassakäyntiä, ei voi millään olettaa päivästä tulevan niin hyvä kuin tuli.

Ilman kahviakin, tai ehkä juuri siksi, päästiin ennätys nopasti ulos Matildan kanssa. Pieni lenkki ja sitten vastaan ystävää (ja hänen poikiaan) joka oli tulossa kahvittelemaan. Niin, ja sitä maitoakin haettiin matkalla.

Matildan poikaystävien lähdettyä päiväunille, suunnattiin me tytöt Kihvelikirppikselle tekemään pikainen kierros.

Ihan ok saalis löytyi. Olin jo varma etten taaskaan löydä yhtään mitään, mutta toiseksi viimeinen hyllyväli yllätti positiivisesti.  

Kirppisreissun jälkeen lähdettiin vastavierailulle kahvittelemaan (joo, päivän kahvikiintiö on nyt täysi) ja matkalla uni voitti Matildankin.

Kotiin palattua tehtiin kasvissosekeittoa, joka on ihan mun lemppari. Yleensä laitan siihen purjoa, porkkanaa ja perunaa ja maustan kasvieliemikuutioilla ja chilillä, niinkuin tänäänkin. 

Me tykätään syödä kasvissosekeitto krutonkien ja raejuuston kanssa. Ja näköjään leikkiä ruualla. Niillä mitä Matilda ei jaksanut syödä, se maalasi keittiön pöydän.

Meidän lauantai jatkuu vähän kotihommia tehden ja illalla pizzaa syöden.

Hyvää viikonlopun jatkoa itse kullekin :)

Syyskukkia

Olen surkea kukkien kanssa. Varsinkin huonekasvit tuppaavat kuolemaan toinen toisensa jälkeen. Siksi niitä ei yleensä meillä yhtä enempää olekaan. Tällä hetkellä meillä on kahvipuu vai mikä ihme se olikaan?

 Viime viikonloppuna sain vihdoin aikaiseksi istuttaa kesäkukkien raatojen tilalle syyskukkia. Melkein hävettää kertoa mutta yhden krysanteemin olen jo tänä syksynä saanut hengiltä.

Tätä viimeistä nyt en ole istuttanut, mutta tykkään siitä muuten vaan tosi paljon, ja syksyllä se muuttuu kauniin väriseksi.

Pihlajatkin notkuvat marjoista. Yksi pihlaja kuoli keväällä pystyyn. Se on se mun ihmeellinen kosketus.....

Säilyykö muilla kasvit paremmin hengissä? Joko syyskukat on istutettu?

Muistakaahan osallistua eiliseen arvontaan :)