torstai 17. huhtikuuta 2014

Säikähdys

Kotiuduimme juuri sairaalasta. Matilda siis sai 7.4 maanantaina 1 -vuotis neuvolassa kolme rokotetta ja ilmeisesi se MPR niistä nyt sitten on se johon oireilee. Rokotteesta n. 7 vuorokauden päästä tyttöön nousi korkea kuume. Siitä lähtien sitä kuumetta sitten onkin pidellyt ja terveyskeskuskäynti täällä oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Pronaxen + panadol -yhdistelmällä meni viime yö mukavasti mutta aamulla klo 6 oli kuume taas korkealla ja päiväksi sitten taas laski.

Jo aamulla huomasin kerran jotain outoa Matildan silmissä ja mietin mitä se oli mutta koska se kesti n.2 sekuntia jonka kerkesin nähdä, päätin seurailla tilannetta. Sitten iltapäivällä neljän aikoihin kävi kaksi kertaa niin että tyttö käveli, pysähtyi ja silmät alkoivat vilistä päästä ja pyörähtivät ylöspäin. Tätä kesti n. 5 sekuntia ja sen jälkeen tyttö jatkoi kävelyä. Sairaalasta sanottiin että näytille pitäisi tulla  heti.


Verikokeiden tulokset ja yleisvoiinti olivat ok joten päästiin kotiin seurailemaan tilannetta ja sairaalasta soitellaan tiistaina. Takaisin pitää mennä jos poissaolokohtauksia tulee lisää. Lääkäri sanoi että on mahdollista että johtuvat pitkään kestäneestä kuumeesta ja sitä toivon syyksi. Mutta koska taustalla on myös rokote, täytyy olla tarkkana.

Omamieli on nyt jo vähän rauhallisempi. Saatiin muuten tällainen "pääsiäiskukka".





4 kommenttia:

  1. Voi rakkaus, toivotaan ettei enää tule mitään. Matildan ilme kertoo paikasta kaikki...näyttää ihan isolta tytöltä. Kelpo kukka, vielä nupussa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon saan ainakin pysymään hengissä syöntihetkeen saakka. Mistä muuten tiiän että se on kypsä? :D

      Poista
  2. Hui, kuulostaa kyllä kuumottavalta tuommoinen oireilu pikkuisella! Onko kaikki nyt sitten ok?

    VastaaPoista
  3. Joo, tällä hetkellä kaikki ok. Huomenna soittavat vielä sairaalasta että tarvitaanko mitään lisätutkimuksia tms.

    VastaaPoista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)