lauantai 30. marraskuuta 2013

Säntäilyä

Meillä on yksilapsinen viikonloppu ja meno on sen mukaista. Ollaan menossa aamusta iltaan kun mahdutaan yhteen autoon. Eilen käytiin Kuopiossa. Mies kävi suorittamassa yhden tutkinnon ja minä ja Matilda käytettiin se aika tehokkaasti shoppailen vähän joululahjoja ja muutaman jutun löysin kotiinkin. Kuopiosta tultiin kotiin kaupan kautta ja lähdettiin Laukaaseen äitini luo. Matkalla vierähti ylimääräinen tunti sillä tie oli onnettomuuden vuoksi poikki. Äidin luonta suuntasimme Lidliin kerran sillä suunnalla oltiin. 3 kassillista ruokaa 36€. Ei vaan voi käsittää. Pelkillä maidoilla säästettiin jo 3€, kana- ja juustopaketeilla kummallakin 3€. 

Mut myös kynittiin Laukaassa. Nyt on ihan kaju olo.


Muttei musta kuitenkaan ihan kaljua tullut.


Äitillä oli tarpeettomana. Kyllä, siis tarpeettomana (!!!!!) tällaisia kastehelmi astioita niin mä sain ne. Voi onnenpäivä!


Sekä tällaisen kannun. Tämä ei ole luonnossa yhtä ärtsyn värinen.


Tämän aamun aloitin leipomalla mustikkapiirakkaa ja kävin sen viemässä sedän luokse, siellä vieteltiin synttäreitä. Mikko tulee kohta töistä ja silloin suuntana on Keuruun mummola. Keli on kyllä ihan karsee ja mulla on vähän kipeä olokin. Ehkä haetaan matkaevääksi salmiakkisuklaata ja vissyä, jospa niillä jaksaisi taas töröttää autossa.


2 kommenttia:

  1. Me jonotettiin myös eilen. Mekin käydään aina Lidlissä, kun siellä päin käyntiä. Ja onnittelut Kastehelmistä, kivan väriset vaikken normisti ruskean ystävä olekkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, Lidl on kyllä paras. Ja sama täällä. tykkään näistä vaikken ruskeasta välitä.

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)