keskiviikko 6. elokuuta 2014

Elämäni pähkinänkuoressa. Osa 1.


Huomenna tulee 30 vuotta siitä kun synnyin Pieksämäen sairaalassa. Koko ikäni olen kuitenkin asunut täällä Hankasalmella. Ensimmäiset kaksi vuotta asuimme ensimmäisessä kodissamme jonka jälkeen muutimme seuraavaan, siihen jossa asuin kunnes muutin pois kotoa. 



Minulla on kaksi isoveljeä. Heillä on eri äiti kuin minulla. Minua ei ole ikinä kotona kutsuttu oikealla nimelläni. Olen ollut koko lapsuuteni Iippo ja sitten joskus 90- luvun loppupuolella se lyheni ja minua kutsutaan edelleenkin nimellä Ipe. Isäni omistaa rakennusfirman sekä kaupan jossa olen töissä. Äitini piti parturi-kampaamoa.


Koulutaivaltani ala-asteella voisi kutsua kaikkea muuta kuin helpoksi. Minua kiusattiin koulussa aika paljon, ja muistan edelleenkin kuinka helpottunut olin siitä että tuli viikonloppu. Ja siitä, että löysin hyvän ystävän, Marian. En kanna kaunaa kiusaajilleni mutta helvetin hyvä että he ovat nyt rumempia ja lihavampia kuin minä, vaikka olen tehnyt neljä lasta ja he eivät yhtään. Karma is a bitch, only if you are!


Yläasteella sain uusia ystäviä, elinikäisiä ystäviä tuli heistäkin. Teininä olin suht rauhallinen. Mitä nyt tappelin äitin kanssa kun ei muita riitelykavereita juurikaan ollut. Toki olen vetänyt pussikaljaa salaapäin, ja välillä luvankin kanssa, mutta ikinä en ole tehnyt katoamistemppuja tai muuta todella typerää.


Huomaa toppahaalari kuvassa. Tsiisus :D


Tästä on hyvä jatkaa seuraavalla kerralla.



8 kommenttia:

  1. Onnea siis huomisen johdosta. Huikea pitsiunelma tuo viimonen kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, tuo on niin ei mun tyylinen kuin voi olla :D Olin morsiusneitona tätini häissä. Ai niin, unohdinkin lisätä sen karseimman kuvan, jäätävän ruma toppahaalari. Lisään heti :D

      Poista
  2. Kuvat sai hymyilemään. Koulukiusaaminen ei. Onneksi nyt on asiat hyvin. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin hymyilytti kyllä. Sain valokuvakirjan syntymästäni nykyhetkeen. Siellä oli paljon kuvia joita en ollut ikinä nähnyt :)

      Poista
  3. Onko Juuso tossa yhdessä kuvassa....

    VastaaPoista
  4. No mihin se kommentti hävisi...kysyin onko Juuso tossa yhessä kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mihinkään. tuossa se on ja vastasinkin.

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)