torstai 25. joulukuuta 2014

Meidän aatto

Tunnelma oli eilen aamuna hiukan kireä. Pientä kinastelua tuntui lasten kesken olevan ilmassa normaalia enemmän, ilmeisesti jännityksen vuoksi. Minun oli tarkoitus olla töissä mutta koska ruokien kanssa oli vielä niin paljon tekemättä katsoin viisaammaksi laittaa Mikon töihin ja jäädä itse keittiöön. Lapset auttoivat keittiössä ja Matildan vahtimisessa vuorotellen ja sain onneksi kaiken valmiiksi.

Ensin tein jälkiruuat valmiiksi. Idea tähän polkka-suklaakakkuun löytyi Kinuskikissalta. Ohjettaa muuttelin jonkin verran.


Tämä toinen kakku on sitten suklaakakku luumu-kanelitäytteellä.


Kattaus oli tällainen. Vaikka ei me kyllä kaikki kerralla pöytään mahduttu. Meillä oli oman perheen lisäksi syömässä isäni porukka sekä Mikon isä ja veljet. Joulupukkia ihmettelemään saapui myöskin veljeni perheineen. Eli yhteensä 17 henkeä jos nyt oikein laskin.




Kilttinä oltiin taas oltu lahjoista päätellen. Matilda sai tämän pimeässä hohtavan luurankoyökkärin...


...melkoisen määrän muitakin vaatteita....


Sekä ihan oman hepan ja muita leluja.


Lahjoista voisin kirjoitella vielä ihan oman juttunsa tässä joku ilta. Tänään mennään äitini luokse syömään ja viemään lahjoja, sekä illaksi töihin valmistelemaan rakettimyyntiä.


Leppoisaa joulunjatkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihania joulutunnelmia siellä- teitä onkin ollut aikamoinen porukka joulunvietossa. Hauska pyjama pienellä! Mukavaa joulun jatkoa teille ♥

    VastaaPoista
  2. Niin ja tosi upeat kakut oot tehnyt, vau!!

    VastaaPoista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)