tiistai 28. lokakuuta 2014

Pienet halloween bileet lapsille

Meillä lapset ovat kovasti innoissaan halloweenista. Itseänikin melkein harmittaa ettei kukaan lapsista ole syntynyt tähän aikaan vuodesta. Olisi kiva suunnitella synttärit halloween teemalla. Olin jo luvannut lapsille, että leivon jotain pientä aiheeseen liittyvää. Tytöt saivat luvan kutsua myös pari kaveriaan syömään. 



Päivämäärää ei oltu päätetty, ja sunnuntai-iltana tajusin että tiistai on ainut mahdollinen vaihtoehto. Joten nämä bileet olivat todella nopeasti suunnitellut ja järjestetyt. Ei mitkään ihmeelliset siis.



Ajatuksena oli tehdä hämähäkkimuffineita ja lisäksi jotain pientä. Eilen töissä ruokatauolla vilkaisin kinuskikissan sivuja ja sieltä tulikin idea hämähäkkimuffinien koristeluihin, sekä luurankopipareihin. Piparit tein valmiista taikinasta ja muffinit omalla tiikerikakkutaikinan ohjeella. Hämähäkkiin käytin kerman ja lakuströsseleiden sijaan suklaaströsseleitä ja Philadelphia marabousta, voista sekä tomusokerista tehtyä tahnaa.


S-marketista löytyi draculan hampaita jotka laitoin lasipurkkiin. Kyytipojaksi tarjoiltiin tietysti silmämunaboolia. Koristeet on lasten hoidossa tekemiä sekä loput viimevuotisia, omalta kaupalta.


Lapsilla tuntui olevan hauskaa, ja se on pääasia!


Perjantaina täällä on yökirjasto johon lapset saavat pukeutua. Meillä on vielä asut suunnitteluasteella. Viime vuonnahan tytöt lähtivät kyseiseen tapahtumaan tämän näköisinä:



Juhlitaanko teillä halloweenia, tai pidätkö moista turhana hössötyksenä?

8 kommenttia:

  1. Ei olla vielä lasten kanssa juhlittu, mutta ihan varmasti sitten kun ovat vähän isompia :) Itse on myös tullut halloweeneiltyä omien kavereiden kanssa näin aikuisiällä.

    Tosi upeat asut tytöillä ollut, varmaan vienyt aikaa nuo maskeeraukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Saa nähdä millaiset asut ja maalaukset saadaan tällä kertaa loihdittua!

      Poista
  2. Ihanat juhlat ja hauskat nuo muffinsit :) Tykkään itsekin järjestää kaikenlaisia juhlia ja kaikenlaisia naamiaisjuhlia tullaan varmasti meilläkin järjestämään tulevaisuudessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlien järjestäminen on kyllä kivaa puuhaa, varsinkin jos saa rauhassa suunnitella ja toteuttaa. Varsinaisia naamiaisia en ole minäkään vielä pitänyt, mutta olisi hauska pitää.

      Poista
  3. Juhlitaan! Ollaan menossa lauantaina vauvan kanssa kaverini luokse lasten halloween-bileisiin! Ja hyvän idean viemisiksi sainkin sulta, voisin tehdä luurankopipareita! Vessapaperirullalepakkokin näyttää hauskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hauskalta. Luurankopiparit on siinäkin mielessä hyvä idea, että on helppo löytää tavallisista kaupoista tai jo valmiiksi kotoa piparkakku ukon muotti, ei tarvitse lähteä mitään erikoista muottia metsästämään mistään.

      Poista
    2. Mutta hitsi vieköön! Tiedätkö, että nyt kävi niin, että kaupassa ei ollut lainkaan ukkelimuotteja eikä mulla ollut kotonakaan sellaista!!! :/ Ostin siis hattivattimuotin, koska muumimuotit olivat ainoita, joita tosi isosta prismasta löysin (??). No, tosi rumia keksejä niistä tuli, mutta idea oli tosi kiva (väsäsin siis osasta hattivatteja luurankoja :D)

      Poista
    3. No on kyllä kumma juttu :o Täällä meidän tuppukylässä niitä löytyy ainakin meidän omasta sekatavarakaupasta ja ruokakaupasta. Mutta hattivattimuottihan on ihan hyvä halloweeniin.

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)