perjantai 26. joulukuuta 2014

Lahjoja. Osa 2: aikuiset.


Olin toivonut leivontatarvikkeita, ja sainkin tyllasarjan, kakunsiirtolapion (vai mikä sen oikea nimi on), sekä rahat kaulimen ja leivonta-alustan ostamiseen. Ensi vuodelle sain hienon kalenterin ja Mikko oli muistanut minua langattomalla mp3 soittimella. Olikohan sekään nyt tuon kapineen ihan oikea nimi...


Astioitakin saatiin ja pyyhkeitä. Ja koruja. Sekä ihana muumi patakinnas ja purkki. Leffalippuja Mikon ja minun käyttöön 4 kpl, sekä lahjakortteja Ikeaan. Lastenhuoneen remontti alkaa ensi kuussa joten Ikean lahjakortit ajattelin käyttää lastenhuoneen uuteen kaappiin ja hyllyyn.

Olin toivonut myös pussilakanoita sekä itse tehtyjä juttuja. Nämä pussilakanat onkin kyllä ihan ehdottomasti meidän näköiset. Samoin tuo itse virkattu kori ja ihanat villasukat ja tossut varpaita lämmittämään. Myös itsetehdyt pipityynyt saatiin ja laitettiin pienempi jo pakkaseen odottamaan mahdollista ja jopa todennäköistä tapaturmaa. 


Illan isoimman huvin tarjosi kuitenkin tämä saamani paidan teksti. 


Kaikista koskettavin lahja lienee kuitenkin tämä muki. Viivi sai 5€ rahaa ja yleensä nämä käyttöön eikä säästöön tarkoitetut rahat hupenee lapsilla hyvin nopsaan joko karkkiin tai johonkin koulutarvikkeeseen. Tällä kertaa Viivi kuitenkin oli mennyt paikalliseen kauppaan ja ostanut sieltä lahjat sekä minulle että äitipuolelleen. Kivasti ajateltu :)




2 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja, niin lapsilla kuin aikuisillakin. Ja varsinkin tuo Viivin lahja <3 Itse odotan innolla poikien vanhenemista siinä mielessä, että mitähän keksivät äidilleen antaa lahjaksi :)

    VastaaPoista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)