sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Parit paketit taas

Tänään olen, ylläri ylläri, paketoinut vähän lisää. Kodinhoitohuoneen lattiat on täynnä paketointivehkeitä. Tuntuu liian työläältä kerätä ne joka kerta pois ja sitten taas kaivaa kohta esille. Tänään sitten päätin jättää ne levälleen  ja sulkea kodinhoitohuoneen oven. Pienin ei pääse sotkuun käsiksi. Toimii ainakin teoriassa. 



Sukkia olen saanut aikaiseksi ne viisi paria jonka muistaakseni itselleni minimiksi asetinkin. Nyt olen pitkin hampain päätellyt niitä. Tulossa on kinkkiset kirjoneulelapaset joiden toisen parin ajattelin väkertää ensi yönä. Kyllä mä vielä ehdin kaiken ennen joulua?

Tällä viikolla en ehtinyt pitämään vapaapäivää, mutta huomenna pidän vapaan ja lähden kohti Suolahtea viemään pienelle kummipojalleni ja hänen äidilleen paketteja. Ajattelin myös saada joulukortit kirjoitettua ja ainakin lanttulaatikot tehtyä pakastimeen.

Kivaa ensi viikkoa kaikille :)

8 kommenttia:

  1. Apua, miten tehokas ja toimelias olet. Mänen edes viitsi kertoa, mitä olen saanut aikaan. Vaikka eihän siinä paljon olisikaan ollut kertomista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo mutta huusholli on kyllä sen näköinen että täällä asuu possuperhe.

      Poista
  2. Kauniita paketteja, jälleen! Hyvää vapaapäivää ja kivaa viikkoa myös sinne! :>

    VastaaPoista
  3. Ihania paketteja <3 On sulla ollut kova vauhti päällä, huh! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihana kun kävitte! Paketit on kuusen alla poikien kiusana :D

    VastaaPoista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)