Mä muutan

Syy siihen miksi blogissa on viimeaikoina ollut niin hiljaista valkeni mulle itsellenikin oikeastaan vasta eilen. Isojen elämänmuutosten jälkeen tämän blogin jatkaminen tuntuisi vähän vanhassa junnaamiselta. Luulen, ja tiedän inspiraation tähän touhuun löytyvän uudelleen uuden blogin myötä. 

En aio poistaa tätä vanhaa, ja uuden osoitteen tulen tänne linkkaamaan heti kunhan ulkoasuasiat on saatu valmiiksi. Jotain tällaista on tulossa.

Vastaus haasteeseen

Sain Lapsiparkki blogista haasteen ja tässäpä tulee vastaus ja kuvia viime kesältä.

1. Parhain kesämuisto. Parhain kesämuisto viime kesältä ja varmaan edellisiltäkin taitaa olla ihan se kesäloma kotona lasten kanssa, kesälomareissu ja tietysti ihanat kesäasukkaat joita saan töissä kesäisin tavata. Lapsuudesta ja aikuisiältäkin huvipuistoreissut isän mukana.

2. Tulevan kesän suunnitelma. En ole oikeastaan tehnyt sen kummempia suunnitelmia kuin että pääsen ekaa kertaa ikinä eläintarhaan.

3. Parasta just nyt. Kesäkiireet töissä ja ihanat ihmiset ympärilläni.

4. Lempivuodenaika. Sanon että kesä mutta tykkään kyllä syksystäkin.

5. Vuodenaikaan sopiva lempijuoma. Smoothiet.

6. Lempivaate ja miksi. Hupparit. Toimii niin monessa tilanteessa ja käteviä varsinkin töissä.

7. Jos olisin töissä sirkuksessa, mikä taitelija olisin. Apina.

8. Kaunein kukka. Musta on varmaan tulossa mummo mutta sanon että Pelargonia.

9. Lempituoksu. Vasta leivottu pulla.

10. Mitä pidän tämäntyylisistä haasteista. Mukavia. Sopivan helpot kysymykset eikä teetä hirveästi vaivaa.

Laitan haasteen eteenpäin ja sen saa sielunsiskoni, rakas ystäväni ja työkaverini, kummilapseni äiti Sanna blogista Supermutsin lokikirja.

Perheenlisäystä

Lauantaina, sitä palmusunnuntaita edeltäneenä, ajelin lasten kanssa äidin luo virpomaan. Muistan vielä tarkan kohdan jossa olin, kun yks kaks tajusin, että onpas normaali olo. Ei yhtään sellainen ahdistunut kuin tässä nyt viimeiset 4 kuukautta on ollut.

Tänään viimeistään sen tajusin. Kello oli 12 ja olin ehtinyt käyttää yhtä lasta terveyskeskuksessa, tankata auton, käydä apteekissa, pankissa ja kirpputorilla. Pestä pari koneellista pyykkiä, lämmittää uunia ja leipoa yhden tiikerikakun. Normaali minä on taas täällä.

Onhan tästää jotain merkkejä jo ollutkin ilmassa. Olen jaksanut hymyillä, nauraa ja pitää enemmän yhteyttä kavereihin. Meillä on nykyisin taas muuten aika siistiä suurimman osan ajasta. Ei mitenkään super siistiä, mutta siedettävää. Meillä on täällä äiti joka kiukuttelee vähän vähemmän ja saa aikaan paljon enemmän.

Tänään mulla on täällä 7 kissaa ja 4 lasta, ja mä pärjään taas ihan mainiosti. 

No, olen hengissä

Mutta isot muutokset elämässä vievät nyt vähän keskittymiskykyä muualle kuin blogiin. Ja ehkä tällainen 19 päivän työputki saattaa myös laittaa suuntaamaan sen energiansa niihin asioihin jotka oikeasti ovat niitä välttämättömiä. Kuten syöminen. Entäs  siivoaminen. Olenhan minä ehtinyt jo tässä epäillä, että josko me hukutaankin paskaan ennen kesää. Auringonpaiste yrittää paljastaa pölyt ja muun lian, muttei se kai oikein pääse nuin likaisista ikkunoista edes sisälle.

Jostain se aurinko kuitenkin pääsee silmille. Riittävän paljon aiheuttaakseen palaneen käryyn yhdistettynä migreeniä tuollaisiin outoihin valoilmiöihin tottumattomalle. Mutta siitäkin päivästä selvittiin. Vaikka mahakin oli kipeä. Niin, täällä oli taas yksi oksutautikin. Vaihteeksi. Ja nyt flunssa. Stressin aiheuttamat fyysiset oireetkin alkaa olla aika mielenkiintoisia. Elimistö on ymmärtänyt että haluaisin repiä hiuksia päästäni. Ei tarvitse repiä. Ne näyttää tippuvan ihan itsestäänkin.

No kuulostipas tuo kurjalta. On mulla ollut kivaakin. Olen päässyt Ikeaan, mulle on tehty hyvää ruokaa ja sain ihanan lahjan naistenpäivänä. Ja edessäpäin sitä kivaa vasta onkin, paljon. Ihan nyt alkuun vaikka ensi viikon lauantain vapaapäivä ja tämänpäiväisen nimpparisankarin (kuvassa) 2v synttärit ensi kuussa.

Nopasti laskettuna olen ostanut parin viikon sisään toista kymmentä sisustusjuttua (no halvempaa kuin terapia) ja odotan vuorokauteeni putkahtavan kohta muutamia lisätunteja niiden paikelleenlaittoa varten.

Palaan siis asiaan. Pian.

No se aktiivisuusranneke

Viikon kokemuksella ei nyt ehkä kovinkaan tarkkaa analyysia kykene kirjoittamaan mutta tässä nyt jotain.

Olen töissä lähes koko päivän seisaaltani/kävelen. Olen siis aina tiennyt että askelia kertyy varmaan ihan kivasti ja suunnitellut jonkinmoisen askelmittarin tai vastaavan hankintaa. No nyt sitten joulun jälkeen sain aikaiseksi tilata tämän itselleni. Minkäänlaista käsitystä varsinaisista askelmääristä ei siis ollut. Jos olisi jotain pitänyt veikata, niin olisin veikannut reilusti pienempiä määriä.

Tämän käyttökuntoon laittamisessa meinasi mennä hermot. Olisi ehkä kannattanut valita siihen joku muu päivä kuin se sairaalapäivä jolloin nousin klo 4. Ranneke lyhennettiin saksilla ja pikkuruisten osien paikalleen laitto väsyneenä sai aikaan melkoisen kirosanojen litannian mutta en missään nimessä voinut ottaa vastaan apua. Tuli siinä samalla kirottua myös käyttöohjeiden puute mutta netistähän ne löytyi helposti ja kätevästi. Tietysti.

Ensin ranneke kytketään tietokoneeseen ja luodaan itselle polar.com:issa tunnukset sekä tietysti ladataan ranneke. Tunnuksia luodessa vastaillaan näihin perus pituus ja paino kysymyksiin sekä asetetaan tavoite. Minun tavoitteeni on asetettu seisomatyöläisen tavoitteen mukaan mutta sitä täytyy varmaan vähän korjata koska pääsen tavoitteeseen jo pelkästään töitä tekemällä.

Rannekkeen näytöstä voi katsoa askeleiden määrän, kellonajan, kalorit, tavoitteen täyttymisen (palkki) sekä tavoitteen täyttymiseen vaadittavan liikuntamäärän (kävely/juoksu esim.). Latasin myös kännykkään Polarin sovelluksen. Kännykkäsvellus näyttää vuorokaudessa istutun, kävellyn, juostun ja maatun ajan väreinä. Olen pitänyt ranneketta muutaman yönä ja aamulla tuloksena oli se että luulin nukkuneeni tosi hyvin mutta pisin jakso olikin alle 2 tuntia.

Ja sitten niihin askeliin. Normaalina työpäivänä ja lenkittömänä iltana askelmäärä on ollut 18 000-20 700.

Sitten taas poikkeuksellisen vähän kävelyä sisältäneen työpäivän ja lenkin saldo oli yhteensä 25 100 askelta.

Ekoina päivinä ranneketta tuli vilkuiltua vähän useammin mutta nyt kun olen saanut käsityksen tuosta normaalista askelmäärästäni päivässä niin eiköhän se riitä että illalla katsoo paljonko askelia on tullut kerättyä. Voisin kuvitella että ranneke saattaisi motivoida liikkumaan sellaisia joilla se motivaatio on vähän hukassa. Puolison kanssa voisi vaikka vähän kilpailla että kumpi on kerännyt enemmän askelia päivässä varsinkin jos molemmilla on elämäntaparemontti meneillään :) 

Muutama sana facebook kirppiksistä

Oon tässä jo jokin aika sitten vähentänyt/lähes lopettanut alkuun niin kätevän oloisen kaupankäynnin facebookin kirppisryhmissä. On alkanut ihmetyttää tai jopa ottaa aivoon muutamat asiat.

Säännöt. Säännöt on tosi hyvä juttu, mutta tosi monilla kirppiksillä alkaa olla ihan hitosti niitä sääntöjä ja kun kuuluu moneen ryhmään niin tuntuu liian työläältä pysyä perillä kaikista säännöistä. "Ai niin, tää oli tää ryhmä jossa piti olla päivämäärälappu joka ilmoituksessa". Ystävääni lainaten, jonkun pitäisi perustaa sellainen ryhmä jossa olisi yksi sääntö joka kuuluu näin: Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön.

Nats....eikun ylläpitäjät. Joillakin ihmisillä tuntuu tosiaan nousevan kusi päähän moisesta kunniasta kuin fb kirppiksen ylläpitämisestä. Pahimmillaan nämä yp:t saavat kuitenkin itse toimia laatimiensa sääntöjen vastaisesti, kuten esim. lisätä seinälle täysin kirpputoritoimintaan kuulumattomia syytöksiä varkauksista jne. 

Hinnat. Siis ihan oikeesti. Jos sulla on vauvan body jossa on reikä tai huomattava pinttynyt tahra niin se on sitten ihan sama onko se poppia, miikkaria tai jopa minirodinia. Se ei ole yli kympin arvoinen, vaan lähinnä arvoton. Mietippä tätä: se ei kelpaa edes UFFin konttiin, koska sinne otetaan vain ehjiä ja puhtaita vaatteita. Ja kyllä, tiedän. Jotkut oikeasti ostaa näitä reikäisiä/likasia toista kymppiä maksavia sieltä kirppikseltä. Ei se ole tyhmä joka pyytää ja niin edelleen.

Pyynnöt. Ymmärrän jos joku on ostamassa jotain kalliimpaa vaatetta kirppikseltä ja haluaa esim. toppahaalarin mittoja. Mutta ei, minä en kyllä viittis millään alkaa mittailla sen 50 sentin bodyn "kai-kai" -mittaa. Ei myöskään ole näiden halpojen kohteiden osalta mielenkiintoa koittaa saada nukkatilanteesta mahdollisimman hyvää kuvaa eri valaistuksissa jos ilmoitan vaatteen olevan ehjä ja puhdas ja sisältävän normaalin määrän pesuhaituvaa.

Käykö että maksan lapsilisästä? Eli 3 viikon päästä. Ei käy.

Huijarit. Onneksi en ole moisen kohteeksi joutunut mutta olen lukenut mitä mielenkiintoisempia selityksiä sille kuinka maksettu tuote on postitettu, eikun eipäs ollutkaan. Koska jouduin sairaalaan. Koska mulla katkes molemmat jalat.

Vaihtorahat. Jos tulet ostamaan kotoa 2€ maksavan tuotteen, ja tarjoat kakskymppistä, niin mulla ei välttämättä ole täällä kotona mitään erillistä käteiskassaa josta kaivan sulle sen 18€ takaisin. Saanko silloin pitää loput?

Vain nouto. Se tarkoittaa sitä että on turha kysyä että "voitko postittaa?" tai "voisitko sä tuoda tän meille kotiin?".

Varaan mutten otakkaan. Enkä ainakaan ilmoita etten otakaan.

Tässäpä nyt nämä eniten potuttavat asiat fb kirppistelystä. Tuleeko jotain muuta mieleen?

Ensimmäisestä

Niinkuin eilen mainitsinkin, 11.1 olen ollut 11 vuotta äitinä. Vaikka kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä, on sitä turha käydä kiistämään, että esikoisen kohdalla kaikki on ollut jotenkin mieleenpainuvampaa. Vaikka siitä onkin kauemmin aikaa kuin muiden lasten syntymästä, muistan monet asiat selvemmin.

Olin täyttänyt 19 vuotta muutamaa kuukautta ennen kuin Veera syntyi. Kun aloin odottamaan Veeraa, painoin 48 kiloa ja kun lähdin synnyttämään niin 84. Neuvolassa valitettiin alituiseen nousevasta painostani. Erityisen voimakkaasti mieleeni on jäänyt myös erään sukulaisen kommentti loppuraskaudessa: "tiedäthän sä ettei tota voi enää tossa vaiheessa peruuttaa ja vauvat sit itkee öisinkin". Aijaa.



Laskettu aikani oli 27.12 ja odotus meni aika pitkäksi. Kun synnytys vihdoin käynnistyi, minut latettiin sairaalasta bumerangina kotiin. Todella vihainen kätilö totesti ettei synnytykseni ollut käynnissä. Tämän vuoksi vauva syntyi vasta kaksi vuorokautta lapsivesien (joka oli muuten aivan vihreää) menon jälkeen. Palatessani sairaalaan oli tämä "ihana" kätilö siellä taas. Sain koko synnytyksen ajan kuulla jos jonkinmoisia ala-arvoisia laudahduksia kuten "ei suhun edes satu kun ei ole tuon korkeammat verenpaineet" ja "mihin päin sä sitä lastas työnnät, työnnä ulospäin". Ja 30min ennen synytymää: "ei tämä kuule synny vielä tuntikausiin". Pahintahan tässä on se, että luulin oikeasti tekeväni kaiken koko ajan väärin. Luulin, että olen vain todella huono synnyttämään. 

Tuosta kokemuksesta jäi aika paha synnytyspelko. En älynnyt, että sitä olisi voinut jotenkin työstää sairaalan henkilökunnan kanssa, eikä minulle koskaan sellaista vaihtoehtoa tarjottu. Toista lasta odottaessani pelkäsin kuollakseni synnytystä. Olin varma että teen taas kaiken väärin. Sitten meitä vastassa olikin todella mukava kätilö, josta olin aivan järkyttynyt. Puhui nätisti, oli rauhallinen ja sellainen kuin kuuluukin. Muistan edelleenkin esimmäisessä synnytyksessäni olleiden kätilön ja kätilöopiskelijan nimet. Olen siitä lähtien kirjoittanut esitietolomakkeeseen nimen kenen kanssa minä EN synnytä. Ja niinhän siinä sitten kävi että Matildan synnytyksessä ainut vapaa kätilö oli se hirviö. Onneksi kuitenkin hoitaja järjesti asian niin että kätilöt vaihdettiin, ja meille tuli joku toinen. 



Sukulaiseni ennustuksesta huolimatta, vauva ei itkenytkään öisin. Se nukkui 9 tunnin yöunia vastasyntyneestä, enkä neuvolan ohjeista huolimatta herättänyt sitä syömään vaan nukuin itsekin. Päivälläkin tyttö veti 4-6 tunnin päikkärit. En vaan osannut silloin käyttää sitä aikaa hyödykseni vaan vahtasin nukkuvaa vauvaa kuin haukka. Kävin pitkään tarkistamassa vähän väliä että hengittääkö se. Ja olin järkyttynyt siitä ettei vauva syönytkään tuttia (tai no söi, varmaan yhteensä 10min koko vauva-aikana). Koska vauvojenhan kuuluu syödä tuttia.



Olen saanut kuulla useilta ihmisiltä kommentteja että olisi kannattanut "elää ja juhlia" silloin nuorena. No, minä elin kyllä ja juhlimista en kaivannut. Vaikka pari ystävyyssuhdetta olikin vauvan vuoksi koetuksella. Muutamat ihmiset lakkasivat tyystin pitämästä yhteyttä koska kokivat olevansa ilmeisesti niin eri aaltopituudella kanssani. Pelkäsivät raukat varmaan että en osaisi puhua mistään muusta kuin vauvan kakasta ja puklusta. Jätettiin jopa kutsumatta valmistujaisiin. "No mää aattelin ettet sää ois kuitenkaan tullu kun sulla on toi lapsi ja silleen". Niin. 

En koe, että olen jäänyt mistään paitsi tehtyäni lapset nuorena. Päinvastoin. Koen olleeni jo parikymppisenä huomattavasti vastuullisempi ja aikuisempi kuin monet senaikaiset kaverini. Jos vertaan tätä kolmekymppistä äiti-ihmistä siihen parikymppiseen, niin tämä kolmekymppinen neljän lapsen äiti on tietysti kokeneempi. Se on varmempi taidoistaan äitinä, itsevarmempi ja muiden mielipiteistä vähemmän välittävä sekä itsestään enemmän huolta pitävä. Jos jotain olen oppinut niin sen, että kun voi itse hyvin, jaksaa pitää paremmin huolta muistakin.

Aleostokset

Olen selannut varmaan kymmenien kauppojen, lähinnä vaatekauppojen, alevalikoimat enkä ole löytänyt juuri mitään. Joko valikoima on oikeasti ollut surkea, tai sitten olen yksinkertaisesti oppinut jotain lukuisista tuskailuista täpötäyden vaatekaapin edessä ja lähes käyttämättä jääneiden vaatteiden raahailusta kirpputorille. Matildan ja Viian joulupukilta saamat lahjakortit kyllä käytin vaatteisiin joista osa oli alessa, osa ei. Mutta tässäpä nämä mitä olen itse onnistunut löytämään:

Matildalle välikausihaalari irroitettavalla fleecellä. Ei nyt mikään suuri alelöytö kun aleprosentti ei kummoinen ollut, mutta kuitenkin tarpeellinen.

Minulle takki. Puuttui kevyt takki jolla ei olisi kaupoilla liian kuuma eikä ulkona/autossa liian kylmä. Tämän ostin mustana ja maksoi 34,95€ eli ale oli 50%.

Ja sitten tämä, jonka ostamista olen harkinnut jo jonkin aikaa. Aktiivisuusranneke. Kyllä sitä nyt on kokeiltava, varsinkin kun olen päättänyt lisätä liikuntaa paskasta vähän kurjasta kelistä huolimatta. Tämän olisin hankkinut jokatapauksessa nyt, eli ei varsinainen alelöytö kyllä ole. Tänään käväistiin kyllä sellainen tappolenkki että olis tuo vekotin saanut hyvät lukemat heti alkuunsa, jos olisi vain ranteeseen ehtinyt. 

Oletko tehnyt paljon ale löytöjä?

Ärsyttäviä sanoja

Törmäsin netissä keskusteluun ärsyttävistä sanoista. Aloin miettimään asiaa ja mulla on kans muutama sana/sanonta mielessä joista en vain pääse yli.

1. Varttia yli. Se on VARTIN yli ja VARTTIA vaille. 

2. Jaxuhali ja voimahali. Voi ny helvetti.

3. Meillä kävellään/kontataan/puhutaan. Siis kun on kyse lapsesta ja äiti sitten puhuu/kirjoittaa fb kuinka "meillä kontataan". Konttaako ne koko perhe siellä vai? Jostain syystä todella ärsyttävä tapa ilmaista asiaa jos tätä ilmaisua käyttää koko ajan.

4. Exän vastakohta nyxä. Ja muutenkin nuo x kirjaimet paikoissa joihin ne ei kuulu.

5. Masuasukki ja pikkuveljestä/pikkusiskosta käytetty ilmaisu pikkukakkonen. Moni muukin virallinen äitisana kuten suppari ja eppari on sangen ärsyttäviä.

6. Hengari. Se on henkari.

7. Etupylly. Sellaista ei ole olemassakaan.

8.Neidittely. Jos omasta lapsesta puhutaan yhtenään tuota neiti etuliitettä käyttäen, se vaan kuulostaa ärsyttävältä.

9. Krebaa.

10. Pariskuntien käyttämät ällöimellät hellittelynimet. Yök.

Ja sitten töissä yhtenään kuulemani:

11. Tässä ei oo hintalappua, tää on varmaan ilmainen.

12. "Ei käy verotukseen" ja "saat sen muistoksi tästä hetkestä" -vitsit kuittia ojennettaessa ei oikeasti naurata enää yhtään ketään asiakaspalvelijaa joka kuulee nämä monta kertaa päivässä.

Sanojen sijaan mua ärsyttää tällä hetkellä enemmän numerot. Töissä on nimittäin menossa inventaario joka on tuskin kenenkään lempipuuhaa.

Mitkä sanat sinua ärsyttävät?

Vuosi vaihtuu

En ajatellut pitää sen suurempia puheita vuoden vaihtumisesta tai siitä millainen tämä vuosi on ollut. Minun on suotta paasata sen enempiä kiitollisuudesta perhettä jne kohtaan. En pidä näitä asioita itsestäänselvyytenä, mutta sitä, että olen niistä kiitollinen, pidän.

Tänä vuonna on kuitenkin tapahtunut pari uutta asiaa joista olen erityisen iloinen. Ensinnäkin, tytöt ovat saaneet aivan ihanan hoitopaikan. On suunnattoman tärkeää että voin viedä lapset arkisin hoitajalle johon voin luottaa aivan 100%. Hoitajalle, jonka luokse lapset menevät joka päivä mielellään, ja josta todellakin huomaa, että tämä ihminen tykkää työstään.

Toisena asiana mainittakoon se, että olen saanut uuden ystävän jo toisena vuonna peräkkäin! En ole todellakaan helposti ystävystyvää, saatika helposti ihmisiin luottavaa sorttia, joten tämä on kyllä jo suorastaan ihme. Toivottavasti nämä tyypit pysyvät elämässäni aina. Kuten myös kummilapseni, joiden syntymät tänä vuonna ovat myös olleet yksiä huippuhetkistä.

Niin, enkä ajatellut luvatakaan mitään kun kerran voin olla lupaamattakin. 

Meidän aatto

Tunnelma oli eilen aamuna hiukan kireä. Pientä kinastelua tuntui lasten kesken olevan ilmassa normaalia enemmän, ilmeisesti jännityksen vuoksi. Minun oli tarkoitus olla töissä mutta koska ruokien kanssa oli vielä niin paljon tekemättä katsoin viisaammaksi laittaa Mikon töihin ja jäädä itse keittiöön. Lapset auttoivat keittiössä ja Matildan vahtimisessa vuorotellen ja sain onneksi kaiken valmiiksi.

Ensin tein jälkiruuat valmiiksi. Idea tähän polkka-suklaakakkuun löytyi Kinuskikissalta. Ohjettaa muuttelin jonkin verran.

Tämä toinen kakku on sitten suklaakakku luumu-kanelitäytteellä.

Kattaus oli tällainen. Vaikka ei me kyllä kaikki kerralla pöytään mahduttu. Meillä oli oman perheen lisäksi syömässä isäni porukka sekä Mikon isä ja veljet. Joulupukkia ihmettelemään saapui myöskin veljeni perheineen. Eli yhteensä 17 henkeä jos nyt oikein laskin.

Kilttinä oltiin taas oltu lahjoista päätellen. Matilda sai tämän pimeässä hohtavan luurankoyökkärin...

...melkoisen määrän muitakin vaatteita....

Sekä ihan oman hepan ja muita leluja.

Lahjoista voisin kirjoitella vielä ihan oman juttunsa tässä joku ilta. Tänään mennään äitini luokse syömään ja viemään lahjoja, sekä illaksi töihin valmistelemaan rakettimyyntiä.

Leppoisaa joulunjatkoa kaikille!

Kuka ostaa itselleen joululahjan?

No minä ainakin. Ainakin tänä vuonna. Mutta ei se sitten mennytkään ihan niinkuin piti. Oli tarkoitus ostaa tennarit kevättä ajatellen, mutta eihän mistään löytynyt oikean merkkistä oikeassa värissä minun koossani. Kakkosvaihtoehtoakaan, eli sitä haluamaani lompakkoa en enää löytänyt mistään. Olin myöskin jahkaamisen vuoksi jäänyt ilman toppatakkia jonka olisin halunnut. Ei ole helppoa löytää ulkoilutakkia kun ei halua punaista eikä sinistä eikä varsinkaan vihreää tai keltaista eikä edes yksiväristä mustaakaan. Onneksi kuitenkin löytyi tämä harmaa muutamalla pinkillä yksityiskohdalla:

Ja vielä bonuksena Lindexiltä tämä aikuisten potkupuku. Olin ajatellut etten ikinä kisko päälleni tällaista. Ne collegekankaiset paksut vetskarilliset ei ehkä oliskaan mun juttu mutta tämä trikoinen on kyllä aivan super mukava päällä. Ja eipähän voi peilin ohi nauramatta kulkea.

En sentään paketoinut omia lahjojani vaan otin ne heti käyttöön. Tänään olen myös saanut hoidettua kaikki loput joululahjaostokset ja niiden paketoinnit. Loput mitä enää tarvitsee tehdä on leivottavia, sekä yksiin lapasiin peukut. Joulusiivousta saatiin tänään jatkettua tietsikkapöydän raivaamisella ja jääkaapin pesulla. Ei kuulosta kovin kummoiselta mutta ihmeisiin ei töiden ja jokapäiväisten kotihommien lisäksi enää pysty. Joulusiivouksen haastavuutta lisää myös 11 päivän työputki ennen joulua. Mutta kyllä me saadaan kaikki tehtyä, ihan varmasti :) 

Viinakaappiinkin virittelin jouluvalot. Onpahan edes kiva katsella noita kun ei niitä varmaan ikinä juomaankaan pääse :D

Onko sinulla tapana ostaa itsellesi joululahjoja?

Mitä kuuluu herkkulakolle näin joulun alla

Marraskuun ekana viikonloppuna kävin herkkulakkoon (sis. kaikki sokeripitoiset mehuista karkkeihin, sipsit ym). Tarkoituksena oli päästä eroon sokerihimosta, sekä sokerin aiheuttamista ikävistä oireista, varsinkin vetelästä olosta. Periaatteena oli karkkipäivä kerran kuussa, mikä kyllä käytännössä oli kaksi päivää eli lauantai ja sunnuntai. 

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna siis mättäsin melkoisen määrän karkkia. Irtokarkkia. Aika huono olo tuli ja maanantaina piti käydä hakemassa jo kortisoonivoidetta naamaan. Ei tainnut ihokaan tykätä tuosta mahdottomasta lisäaineiden määrästä. Niin ja verensokerin laskusta aiheutui sitten alkuviikosta taas tuttu päänsärky. No sanoisin kuitenkin että se oli sen arvoista. Oli ihan kiva vetää karkkiöverit pitkästä aikaa mutta seuraavan kerran teen sen jollain vähemmän lisäainepitoisella herkulla.

Tuon mässäilyviikonlopun jälkeen jatkoin herkkulakkoa. Seuraava karkkipäiväni on jouluaattona ja joulupäivänä. Olo on loistava paitsi fyysisesti niin varsinkin henkisesti. Koska minä pystyn tähän, ja koska herkkuhimo ei ole kiusaamassa. Olen saanut muutamilta tutuilta kommentteja että "miten viitsit tuollaisilla lakoilla itseäsi kiusata". Voisin esittää vastakysymyksen, että miksi kiusaisin itseäni sillä sokerin syömisellä, koska siitä se kurjempi olo tulee.

(Kuva otettu tänään joulujuhlassa :D)

Tämä on myös ensimmäinen joulunaika ikinä kun jouluun mennessä ei glögi, piparit, tortut ja konvehdit tursu korvista jo jouluna. En nimittäin ole syönyt edellämainittuja. Myöskin sen vuoksi odotan joulua erityisesti. Syön piparit ja juon glögit sitten. Joulun jälkeen tämä lakko jatkuu taas, mutta ei kai tässä enää kannata lakosta puhua. Olisikohan elämäntapamuutos se oikeampi sana. Niin, ja sitä painoakin on lähtenyt 5 kiloa kuin itsestään.

Tällä viikolla olen

-Pysynyt ruodussa edelleen. Syönyt lähes kellon tarkasti joten enää en tarvitse tähän kelloa koska vatsa kyllä ilmoittaa paljonko kello on.

-Kerennyt vierailla lemppariblogeissani liian vähän.

-Ollut vihainen ja kyllästynyt käskemiseen ja pyytämiseen.

-Tehnyt paljon töitä ja vielä enemmän kotitöitä.

-Kytännyt malttamattomana kännykkää.

-Odottanut kummipoikani syntymää.

-Tehnyt jotain tavoistani poikkeavaa ja mennyt sairaalaan katsomaan sitä poikaa. Minä kun en ikinä mene sairaalaan katsomaan vauvoja. Mutta nyt en yksinkertaisesti malttanut enää odottaa.

-Saanut käteeni meidän valmiit joulukortit ja miettinyt miksi en ole aiemmin hoksannut teettää niitä täällä omalla kylällä. Valmistuivat päivässä, ei tarvinnut stressata ehtiikö jouluksi ja koska ne nyt tulee ja onko laatu varmasti sitä mitä odotettiin.

-Neulonut joululahjasukkia yötöinä. Tässä asiassa olen kyllä ylittänyt itseni. Neljäs pari jo. Neljäs!

-Ostanut joululahjoja.

-Painanut lisää joulupaperia perunalla. 

-Leikeillyt iltamyöhään lumihiutaleita.

-Nähnyt unta että kusin ystäväni lyhtyyn (no nii-in).

-Lenkkeillyt.