Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. huhtikuuta 2015

2v lahja

Matildan 2v lahja, nukkekoti,  saapui eilen. Vähän myöhässä, mutta kun oli vaikeuksia valita lahjaa. Tämän meinasin alunperin ostaa jo jouluksi mutta maltoin silloin mieleni. 


Nukkeja tuskin tullaan tässä nukkekodissa näkemään. Luulen että sinne muuttavat ponit. Taitaa olla sukuvika ettei barbit ole kiinnostaneet ainoatakaan neljästä tytöstäni. Toisaalta, onhan se ihan tyhmää edes olettaa että jotakuta kiinnostaisi leikkiä barbeilla/nukeilla koska on tyttö. 


Jonkin verran olen tutuilta saanut kommenttia tästä lastenhuoneen iloisesta harmaa/valkoinen/musta värityksestä seinissä, huonekaluissa ja tekstiileissä. Näistä kuvista alkaa nyt kuitenkin huomaamaan sen minkä itse jo tiesinkin. Lasten lelut ja tavarat ja lapset itse tuovat kyllä huoneeseen lisää värejä. Ei millään mahdu mun päähäni ajatus siitä, että kaiken lapsiin liittyvän pitäisi aina olla riemunkirjavaa. Ei tarvitse sisustaa pinkillä vaikka talossa 5 naista asuukin. Sitäpaitsi, onhan toisessa lastenhuoneessa keltainen seinä. Katso vaikka täältä.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Lastenhuone: melkein valmis.

Ikuisuuden kestänyt lastenhuoneen remontti on nyt vihdoinkin melkein valmis. Tässä pari kuvaa miltä näytti ennen.





Ja tässä nyt.





Ihan valmista ei siis vieläkään ole. Ikkunan karmit ja listat pitäisi vielä maalata valkoiseksi. Rullaverho ja verhotanko ostaa ja asentaa. Ja alkuperäisen suunnitelman mukaan yhdellä seinällä piti olla tapettia. Sitä ei voitu laittaa koska musta maali ei ollutkaan mustaa. Onni onnettomuudessa että siitä tuli helvetin hyvän väristä harmaata. 

Alemmassa kuvassa näkyvä mattokaan ei huoneeseen sopinut kokonsa ja muotonsa vuoksi joten se meni olohuoneeseen ja olohuoneen matto lastenhuoneeseen. Näyttää siltä että lastenhuoneeseen ostettu verho siirtyy keittiöön ja keittiön verho lastenhuoneeseen. Onneksi on tätä mustaa, valkoista ja harmaata vähän joka puolella. 



Kaikista tyytyväisin olen uuteen lattiaan, se tekee kyllä ehdottomasti suurimman muutoksen koko huoneeseen. Eilen saatiin lelut järjesteltyä kaappiin ja hyllykköön. Tänään siirsin Matildan vaatteet kaappiin jossa lelut ennen olivat. Vielä on paljon hommaa, mutta voiton puolella ollaan jo :)

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Haaste

Nämä kotipäivät käyvät ihan työstä. Varsinkin munayliannostuksen vuoksi pahoinvoidun yön jälkeen. Niin ja palovaroitinkin päätti alkaa yöllä ilmoittamaan patterin loppumisesta. Ja ei, se ei tietenkään ollut se jonka ensimmäisenä kiskoin katosta alas. Vapaapäivää olen käyttänyt tavalla joka on taatusti joka naisen unelma. Olen putsannut hajulukkoja, siivonnut kylppäriä, pessyt pyykkiä, siivonnut lastenhuonetta, laittanut ruokaa, käynyt kaupassa, tilannut lattian, ja ilmoitellut kirppikselle tavaraa myyntiin. Ihanaa!

Mutta. Sain Nurjat Puolet -blogin Villeltä sisustusaiheisen haasteen ja tässäpä tulee siihen vastauksia.

1.Onko sisustusmakusi vuosien saatossa muuttunut ja jos on, niin miten?

No onhan se muuttunut. Ainakin värejä on karsittu aika rankastikin. En voi enää sietää punaista. Enkä juurikaan puun väriä. Saati perinteisiä kirjahylly/vitriinisysteemeitä. Eli juuri näitä kaikkia mitä tässä ekassa kuvassa on. Tämä on siis otettu meidän olohuoneesta joskus yli 7 vuotta sitten. Yök.


Tämä taas pari vuotta sitten.


Ja nämä vielä tuoreempia kuvia.



2. Kuka päättää teillä sisustuksesta?
-Toistaiseksi minä.

3. Onko sinulla joku sisustusinhokki, mikä?
-No se punainen väri ja liika puunväri. Ja unikkokuosi.

4. Mikä inspiroi sinua sisustamaan? 
-Pahin inspiroija taitaa olla vuodenajat. Kevät ja syksy.

5. Minkä taidon haluaisit itsellesi?
-Haluaisin osata olla stressaamatta.

6. Mainitse viisi sisustukseen liittyvää lempituotetta joista uskot ettet koskaan luovu.

-Olohuonekuvissa näkyvä Anno Pandora matto. Rakastan.
-Tämä eilen ystävältä saamani pieni Batman aiheinen taulu. Ihan minun näköinen.


Äitini Viiasta ja Viivistä maalaama taulu.


Monet setäni puusta tekemät käsityöt.


Ja viidentenä olohuoneen harmaat maisemataulut.

7. Jos saisit 2000€ niin mihin rahan käyttäisit ja miksi juuri siihen?
-Ostaisin uuden sängyn koska vanha on niin huono, ja loput jättäisin jemmaan kylppäriremonttia varten.

Piti keksiä uusia kysymyksiä ja haastaa joku. Tässäpä ne.

1. Mikä on lempipaikkasi/huoneesi kotona. Miksi?
2. Jos saisit yhden uuden huonekalun ilmeiseksi, minkä ottaisit?
3. Onko joku sisustusjuttu sellainen, josta et ennen tykännyt yhtään, ja nyt tykkäät. Mikä?
4. Onko joku väri jota et usko koskaan käyttäväsi sisustuksessa?
5. Onko jokin tietty kauppa mistä tulee eniten ostettua tavaraa kotiin. Mikä?
6. Maali vai tapetti?
7. Mitkä ovat kolme lempiesinettäsi.

Haasteen saa Kommammaa blogin Hanna. Ole hyvä :)


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Jostain kai se on aloitettava

Se kevään laittaminen. Vaikka sitten vessasta näköjään. Piti siis kertoa siitä, kuinka jännästi nämä mieltymykset värien suhteen vaihtuvat. En ole ikinä tykännyt sinisestä ja vihreästä, mutta nyt meille on alkanut kerääntyä mintunvihreitä ja jopa turkooseita tavaroita.


Koruteline on itse ilmoitustaulusta ajat sitten askarreltu.



Vessaan ostin turkoosin pyyhkeen ja maton sekä mintunvihreät metalliset säilytyskorit. Jälkimmäiset omalta työpaikalta.


Vessa on pieni, kaapit on täynnä ja pöydillä tavaraa koska tykkään että päivittäin käytössä olevat tavarat ovat käden ulottuvilla.


Mutta nyt lähden lenkille. Mukavaa alkavaa viikkoa :)

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Pingukakku ja uusi muumi

Vietettiin pienimuotoiset synttärit Veeralle sunnuntaina muutamien tuttujen kesken. Tarjolla oli pingviinikakkua, pullaa ja juustopiirakkaa. Mahdottomia en jaksanut leipoa, mutta nämäkin riittivät.


Meinasi olla taas työn takana löytää pinkkuihin mustaa sokerimassaa mutta Konneveden K-marketista sitten onneksi löytyi. Sieltä löytyi myös tämä Muumi keksipurkki joka oli ihan pakko ostaa.


Se ensimmäinen Muumi keksipurkkihan oli sellainen jossa päävärinä on vaaleansininen. Sitä meillä ei ole kun ei väri houkutellut ihan niin paljon kuin tässä toisessa.


Asiasta toiseen. Olen nyt kaksi päivää pitänyt ranteessani Polar Loop -aktiivisuusranneketta. Olen aina halunnut tietää paljonko kävelen töissä päivän aikana ja vastaus on että paljon. Voisin loppuviikosta kirjoitella oman jutun tuosta rannekkeesta.




perjantai 26. joulukuuta 2014

Lastenhuoneen remontti

Lastenhuoneen (pienten tyttöjen huoneen) remontti on ollut suunnitteilla jo pitkään. Pikkuhiljaa olen haalinut kasaan tarvittavia materiaaleja ja nyt kun lähes kaikki on ostettu/päätetty, voimme vihdoin ensi kuussa aloittaa urakan. Mitään kiirettä ei onneksi ole ja ystäväni tulee maalaamaan ja tapetoimaan huoneen meille joululahjaksi. Mahtavaa!

Tähän mennessä meillä siis on maali ja tapetti. Tapetti Ellokselta ja tällä on tarkoitus tapetoida noin suunnilleen puolet seinästä. Se yläosa. Alaosa maalataan mustaksi. Näiden kahden erilaisen pinnan rajalle tulee tauluhyllyt peittämään rajaa.


Sitten meillä on sänky. Vanha Ikealainen metallinen kerrossänky saa jäädä huoneeseen ja olis plussaa jos rempan mahtuisi tekemään purkamatta sänkyä koska mua ei yhtään huvita enää kasata sitä (olen kasannut sen kolmesti). Myös pieni musta työpöytä löytyy valmiina ja sekin saa jäädä.

Edellisellä Ikean reissulla ostin myös maton valmiiksi. Tämän:

Jotexilta ostettu verhokin odottaa tuolla vaatehuoneessa.


Joulu- ja synttärilahjaksi saamani Ikean (minkäs muunkaan) lahjakortit ajattelin käyttää kahteen tällaiseen:


Sekä yhteen tällaiseen:


Eiköhän näillä tarpeilla plus mahdollisesti uudella lattialla (sitä ei ole vielä valittu) ihan kiva huone tule pienille tytöille. Mustan ja valkoisen lisäksi väriä tuovat lelut, taulut sekä lapset itse. 







torstai 25. joulukuuta 2014

Meidän aatto

Tunnelma oli eilen aamuna hiukan kireä. Pientä kinastelua tuntui lasten kesken olevan ilmassa normaalia enemmän, ilmeisesti jännityksen vuoksi. Minun oli tarkoitus olla töissä mutta koska ruokien kanssa oli vielä niin paljon tekemättä katsoin viisaammaksi laittaa Mikon töihin ja jäädä itse keittiöön. Lapset auttoivat keittiössä ja Matildan vahtimisessa vuorotellen ja sain onneksi kaiken valmiiksi.

Ensin tein jälkiruuat valmiiksi. Idea tähän polkka-suklaakakkuun löytyi Kinuskikissalta. Ohjettaa muuttelin jonkin verran.


Tämä toinen kakku on sitten suklaakakku luumu-kanelitäytteellä.


Kattaus oli tällainen. Vaikka ei me kyllä kaikki kerralla pöytään mahduttu. Meillä oli oman perheen lisäksi syömässä isäni porukka sekä Mikon isä ja veljet. Joulupukkia ihmettelemään saapui myöskin veljeni perheineen. Eli yhteensä 17 henkeä jos nyt oikein laskin.




Kilttinä oltiin taas oltu lahjoista päätellen. Matilda sai tämän pimeässä hohtavan luurankoyökkärin...


...melkoisen määrän muitakin vaatteita....


Sekä ihan oman hepan ja muita leluja.


Lahjoista voisin kirjoitella vielä ihan oman juttunsa tässä joku ilta. Tänään mennään äitini luokse syömään ja viemään lahjoja, sekä illaksi töihin valmistelemaan rakettimyyntiä.


Leppoisaa joulunjatkoa kaikille!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Valoja ja kuulumisia

Täällä on jouluvalmistelut sillä mallilla että lapsista kolmas oksensi torstai-iltana. Perjantaina aamuyöllä heräsin itse korvasärkyyn ja menin heti aamulla terveyskeskukseen jossa lääkäri määräsi tulehtuneeseen korvaan tippoja jotka eivät auttaneet mitään.

 Lauantaina töiden jälkeen ajelin keskussairaalan päivystykseen jossa odotin 2.5 tuntia ja sain kuulla että korvakäytävä oli pahan tulehduksen vuoksi turvonnut jo lähes umpeen. Kipu oli jotain aivan järkyttävää. Viime yön olen nukkunut jotenkuten lukuisten särkylääkkeiden voimalla ja toivoen että antibiootit alkaisivat pian auttaa kunnolla.

Tänään lyhyen työpäivän jälkeen jaksoin viritellä vähän lisää jouluvaloja kotiin. Älä välitä keittiön sotkusta, en minäkään välitä. Se siivotaan sitten ihan viimeisenä. Sitten kun kaikki on leivottu. Ja pesty mattokin pääsee lattialle vasta silloin.



Isi on puistellut matot ja pyyhkinyt pölyt. Hirveästi ei nyt virtaa siivoamiseen enää ole, mutta niinä viimeisinä päivinä sitten loput. Mulla onkin taipumusta tuohon että viimehetken paniikissa suoriudun aina kaikista parhaiten. Olipa sitten kyse mainoksen tekemisestä töihin tai siivoamisesta. Paniikki laittaa pistämään parastaan.


Tärkein toive täksi jouluksi olisi että sairastelut nyt loppuisivat. Edessä on vielä kolme työpäivää, ja sitten me hijennymme, (tai siis oikeastaan luulen metelin vaan lisääntyvän) joulun viettoon yhdeksi päiväksi. Tai oikeastaan puolikkaksi koska työt taitavat kutsua jo joulupäivänä tai viimeistään tapanina.


Toivotan touhukasta alkuviikkoa sekä myös rauhallista joulua kaikille siltä varalta etten palaa asiaan ennen joulua. 


Joko teillä on kaikki jouluvalmistelut tehty?

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kuka ostaa itselleen joululahjan?


No minä ainakin. Ainakin tänä vuonna. Mutta ei se sitten mennytkään ihan niinkuin piti. Oli tarkoitus ostaa tennarit kevättä ajatellen, mutta eihän mistään löytynyt oikean merkkistä oikeassa värissä minun koossani. Kakkosvaihtoehtoakaan, eli sitä haluamaani lompakkoa en enää löytänyt mistään. Olin myöskin jahkaamisen vuoksi jäänyt ilman toppatakkia jonka olisin halunnut. Ei ole helppoa löytää ulkoilutakkia kun ei halua punaista eikä sinistä eikä varsinkaan vihreää tai keltaista eikä edes yksiväristä mustaakaan. Onneksi kuitenkin löytyi tämä harmaa muutamalla pinkillä yksityiskohdalla:


Ja vielä bonuksena Lindexiltä tämä aikuisten potkupuku. Olin ajatellut etten ikinä kisko päälleni tällaista. Ne collegekankaiset paksut vetskarilliset ei ehkä oliskaan mun juttu mutta tämä trikoinen on kyllä aivan super mukava päällä. Ja eipähän voi peilin ohi nauramatta kulkea.


En sentään paketoinut omia lahjojani vaan otin ne heti käyttöön. Tänään olen myös saanut hoidettua kaikki loput joululahjaostokset ja niiden paketoinnit. Loput mitä enää tarvitsee tehdä on leivottavia, sekä yksiin lapasiin peukut. Joulusiivousta saatiin tänään jatkettua tietsikkapöydän raivaamisella ja jääkaapin pesulla. Ei kuulosta kovin kummoiselta mutta ihmeisiin ei töiden ja jokapäiväisten kotihommien lisäksi enää pysty. Joulusiivouksen haastavuutta lisää myös 11 päivän työputki ennen joulua. Mutta kyllä me saadaan kaikki tehtyä, ihan varmasti :) 



Viinakaappiinkin virittelin jouluvalot. Onpahan edes kiva katsella noita kun ei niitä varmaan ikinä juomaankaan pääse :D

Onko sinulla tapana ostaa itsellesi joululahjoja?

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Imelletty perunalaatikko ja muutama muu joulujuttu

Tänään sain töiden jälkeen tehtyä imelletyn perunalaatikon joka on joululaatikoista suuritöisin mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.  Perunalaatikko on meidän perheessä kaikkien lemppari joten se loppuu aina kesken. Tänä vuonna valmistin sitä 6 tuollaista 1.5 litran vuokallista mutta ne pitää jättää vähän vajaaksi koska laatikko kiehuu uunissa kypsyessään. Viime jouluna kirjoittamani ohjeen voi katsoa täältä. Näköjään olen silloinkin käyttänyt 4 kiloa perunoita joista on tullut tuo 6 vuokallista. Eli täytyy ensi viikolla vielä valmistaa pari vuokallista lisää ettei pääse taas loppumaan kesken.

Kuva ei taaskaan imartele.


Tänään myös lisäiltiin kuuseen koristeita. Vähemmän on enemmän -mottoni ei nyt tässä asiassa ihan ehkä toimi. Kuusen alaoksat ovat kyllä sattuneesta syystä tyhjät koristeista.


Tänään olen ehtinyt myös miettiä vähän lisää joulun kattausta. Ostin työpaikalta mustan kaitaliinan jonka keskellä on hopealankaa koristeena. Ikeasta ostin lautasliinat ja kaapista löytyy ennestään Ikean hopean värisiä kynttilänjalkoja. Jotain näiden ympärille pitäisi kehitellä. Enimmäkseen musta-valko-harmaata tietysti. Vähän hopeaa muttei kuitenkaan liikaa kimallusta. Lautasina mustat Teemat.



Joulun menu on meillä joka vuosi aika samanlainen ja perinteinen. Oikeastaan ainut muuttuja siinä on jälkiruoka joka on vaihdellut rahkasta pullaan, ja tänä vuonna jälkiruuaksi on kahta eri kakkua.

-Lanttulaatikko
-Porkkanalaatikko
-Perunalaatikko
-Karjalanpaisti
-Keitetyt perunat
-Keitetyt herneet ja porkkanat
-Kinkku
-Lohta eri muodoissa

-Rosolli
-Italiansalaatti
-Sienisalaatti 
Rosolli ostetaan valmiina, muut salaatit tehdään itse.

Pitkän pohdinnan jälkeen jäkiruuaksi päätyi kaksi kakkua:

-Polkka- juustokakku
-Suklaakakku joko rommirusina- tai luumu-kanelitäytteellä.

Jälkimmäisen ajattelin kuorruttaa sokerimassalla ja koristella sokerimassasta tehdyillä lumihiutaleilla. Teen kakuista pieniä koska ruuan jälkeen ei hirveästi jaksa makeaa enää syödä.

Mitä teidän joulupöydästä löytyy? 





perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulutervehdys ovessa

Tällaisen sain tänään aikaan yrjöpyykkien pesemisen lomassa. Pala liitutaulutarraa kodinhoitohuoneen oveen. Meillä siis mennään ruokailutilasta kodinhoitohuoneeseen ja tämä tarra tuli nyt ruokailutilan puolelle ovea.


Ei niin kiva kuin inspiraatiokuvat. Liitutaulutussi olisi tässä hyvä mutta mulla oli vain tavallinen liitu käytössä. Se hyvä puolihan tässä on että tuon voi aina pyyhkiä pois ja koittaa tehdä parmman tilalle. 

Sopii kivasti meidän musta-valkoiseen ruokailutilan sisustukseen. Ovi on tuossa taulujen vieressä oikealla.





lauantai 6. joulukuuta 2014

Verho heinäseipäästä

Muistatko kun viimeksi kerroin saaneeni idean jota en päässyt toteuttamaan koska minulla ei ollut siihen kaikkea tarvittavaa. No nyt se idea on toteutettu. Halusin oksan, johon laittaa roikkumaan jotain. Laitoin siis ystäväpojalle viestiä, että voisko se etsiä mulle oksan. Seuraavana päivänä oli oven edessä heinäseiväs ja oksa. Vielä parempi.

Töistä löytyi rikkonaisia kransseja joista irrottelin käpyjä jotka maalasin spraymaalilla. Narut käpyihin kiinnitin kuumaliimalla. Olis ollut tosi  paljon kivempaa jos kävyissä olisi ripustuslenkit luonnostaan. Lisäsin vielä tuohia ja muutamia tähti- ja kuusikoristeita.


Seiväs siis pääsi olohuoneeseen verhon virkaa toimittamaan. Tilalta saivat väistyä vanhat kellastuneet laskosverhot. Ostan sitten kevääksi uudet. Seiväs on kiinnitetty narulla laskosverhojen koukkuihin.

Lisäsin vielä valot. Harmi kun en onnistu kuvaan vangitsemaan sitä miten kivalta näyttää valoilla täällä livenä.