Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pihalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pihalla. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. syyskuuta 2014

Lauantai kuvina (ja sanoina)

Kun tajuaa heti herätessään, että maito on loppu eikä aamukahvista kannata edes haaveilla ennen kaupassakäyntiä, ei voi millään olettaa päivästä tulevan niin hyvä kuin tuli.


Ilman kahviakin, tai ehkä juuri siksi, päästiin ennätys nopasti ulos Matildan kanssa. Pieni lenkki ja sitten vastaan ystävää (ja hänen poikiaan) joka oli tulossa kahvittelemaan. Niin, ja sitä maitoakin haettiin matkalla.




Matildan poikaystävien lähdettyä päiväunille, suunnattiin me tytöt Kihvelikirppikselle tekemään pikainen kierros.



Ihan ok saalis löytyi. Olin jo varma etten taaskaan löydä yhtään mitään, mutta toiseksi viimeinen hyllyväli yllätti positiivisesti.  


Kirppisreissun jälkeen lähdettiin vastavierailulle kahvittelemaan (joo, päivän kahvikiintiö on nyt täysi) ja matkalla uni voitti Matildankin.



Kotiin palattua tehtiin kasvissosekeittoa, joka on ihan mun lemppari. Yleensä laitan siihen purjoa, porkkanaa ja perunaa ja maustan kasvieliemikuutioilla ja chilillä, niinkuin tänäänkin. 


Me tykätään syödä kasvissosekeitto krutonkien ja raejuuston kanssa. Ja näköjään leikkiä ruualla. Niillä mitä Matilda ei jaksanut syödä, se maalasi keittiön pöydän.


Meidän lauantai jatkuu vähän kotihommia tehden ja illalla pizzaa syöden.

Hyvää viikonlopun jatkoa itse kullekin :)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Syyskukkia

Olen surkea kukkien kanssa. Varsinkin huonekasvit tuppaavat kuolemaan toinen toisensa jälkeen. Siksi niitä ei yleensä meillä yhtä enempää olekaan. Tällä hetkellä meillä on kahvipuu vai mikä ihme se olikaan?

 Viime viikonloppuna sain vihdoin aikaiseksi istuttaa kesäkukkien raatojen tilalle syyskukkia. Melkein hävettää kertoa mutta yhden krysanteemin olen jo tänä syksynä saanut hengiltä.




Tätä viimeistä nyt en ole istuttanut, mutta tykkään siitä muuten vaan tosi paljon, ja syksyllä se muuttuu kauniin väriseksi.


Pihlajatkin notkuvat marjoista. Yksi pihlaja kuoli keväällä pystyyn. Se on se mun ihmeellinen kosketus.....


Säilyykö muilla kasvit paremmin hengissä? Joko syyskukat on istutettu?

Muistakaahan osallistua eiliseen arvontaan :)


lauantai 6. syyskuuta 2014

Yksi syyskuinen lauantai














Tänään vietin vapaapäivää tehden jotain muuta kuin sitä mitä ehkä olisi kannattanut. Tämän päivän olisi voinut käyttää siivoten silmälläpitäen ensi viikon kaksia syntymäpäiväjuhlia. Aurinkoiset ja lämpöiset syksyiset vapaapäivät on vaan vähän liian lyhyitä käytettäviksi johonkin niinkin tylsään.

Siivoamisen sijaan nukuin pitkään (melkein puoli yhdeksään!). Lähdin kaupungille ilman yhtäkään lasta. Kiertelin kaupoissa hyvässä seurassa. Ostin muutaman jutun itselleni, ja yhden synttärilahjan lapselle. Söin hyvin kiinalaisessa buffetissa. Keräsin puoli kiloa karkkeja Kalpikselta ja vielä lähtiessä kipaisin mukaani pari suklaamunkkia.

Kotona käväistiin Matildan kanssa pihassa keinumassa ja ihmettelemässä kärpässienet, pihlajanmarjat, kukat, kivet ja mitä näitä nyt on. Tänään stressitaso on ollut minimissään, ja sepä on mukavaa vaihtelua se.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Yksi lomapäivä














Tuijotukset ekassa kuvassa. Ne oottaa pääsevänsä uimaan. Siksi me käydään uimassa heti aamuhommien jälkeen. Matildaa kiinnostaa kahlailun sijaan enemmän laiturille juokseminen (jipii). Tietty kivet kourassa mennään niinkuin aina. Viivillä oli toissapäivänä lämpöä ja eilen vielä jäsensärkyä. En päästänyt uimaan.

Tuli tehtyä pitkästä aikaa kaikkien jämäruokien äitiä, pyttipannua. Se on kyllä huippuruoka. Siihen voi tunkea mitä vain. Tällä kertaa sinne meni lauantain ja sunnuntain keitettyjen perunoiden ja porkkanoiden jämät. Jauhelihapihvejä ja grillattua maissia lauantailta sekä loput munat kennosta. Ainoastaan nakkipaketin ostin kaupasta ja vihreitä linssejä keittelin lisukkeeksi. Kaikille maistui.

Viimeinen kuva on epätoivoinen albinokinttujen rusketusyritys Matildan päiväuniaikaan. Rusketun todella huonosti jaloista enkä oikein kyllä jaksaisi maata auringossakaan varttia pidempään. Ostin Doven asteittain ruskettavaa voidetta ja sitä jo eilen laitoinkin, kuten kuvasta EI huomaa :D

Päivä on mennyt suht nopeasti ihan näiden uimareissun, ruokaostosten, ruuanlaiton,puistoilun ja raivailun merkeissä, mutta olihan se taas mukava saada illaksi aikuinen kotiin. Sille voi puhua sitä aikuista, mikäli meidät jo sellaisiksi luetaan?

torstai 17. heinäkuuta 2014

Eläinpuistossa

















Eilen käytiin Ruotsissa 4H:n pitämässä eläinpihassa. Nähtävänä oli possua, hevosta, kanoja, pupuja ym. Pihapiirissä oli mukava pieni kahvila sekä leikkipaikka ja keinuja. Erityisesti linnut olivat Matildan mieleen (no eipä oo tyttö tätä ainakaan äitiltään perinyt). En nyt muista mitä nuo tirpat oli, kulta jotain. Sorsia?

Pääsy eläinpihalle oli ilmainen. Eipähän harmittanut kun Matilda menomatkalla nukahti rattaisiin ja nukkui puolet ajasta joka puistossa oltiin.