perjantai 3. tammikuuta 2014

Vuoden eka työpäivä ja vino verho

Tänään koitti se päivä kun piti palata äitiyslomalta töihin. Nukuttua en yöllä saanut neljää tuntia. Miehen ulkoistin makuuhuoneesta kuorsaamasta n. klo 1 ja sen jälkeenkään en meinannut saada unta kun olin jo niin ärsyyntynyt siitä etten ollut saanut unta. Matkoineen tämä eka työpäivä kesti 10 tuntia mutta onneksi joka päivä ei ole niin pitkä työmatka vaan huomennakin saan olla kotipaikkakunnalla töissä. Päivästä tuleekin puolet lyhyempi. Jalkoja särkee melkoiseti kun ei taas ole tottunut tähän että on jalkojen päällä koko päivän. Nälkä oli aivan järkyttävä kun kotiin pääsin. Pitkään aikaan en ole tällaista nälkää tuntenutkaan. Herkkulakko sujuu hyvin siitäkin huolimatta että töissä joudun niitä nameja katsella. 

Niin, ja kotonakin oltiin pärjätty.


Tässä on tämä meidän uusi keittiön verho Jotexilta. On taas melko vinossa nuo alalaidan ruudut. Kerran aiemminkin olen tilannut samasta paikasta ruudullista kangasta joka oli leikattu aivan vinoon ja kun sitten jouduin suoristaa itse kankaan, ei sitä tietenkään ollut yhtä paljon kuin olin tilannut. Viime kuormassa settinä tilatut tyynyliinat olikin vain yksi kpl vaikka piti olla kaksi. Tuntuu olevan vähän joka kuormassa nyt Jotexilla jotain häikkää. Tätä verhoa en voi palauttaa koska leikkasin ennen ripustamista siitä pois nauhat joilla sen saisi nostettua ylemmäs, koska en niitä siinä tarvitse. Laitoin Jotexille kuvan ja vastauksena sain pahoittelut vinosta verhosta ja ilmoituksen 3€ hyvityksestä. No, eihän tuo ole niin vakavaa, joten roikkukoot nyt tuollaisenaan tuossa sitten. 

8 kommenttia:

  1. Kuten sanoit, ei se ole vakavaa, mutta luulisi että kun verhossa tuollainen kuvio, ettei kuvion olisi varaa heittää Jotexin puolesta. Verho on kyllä kivan näköinen. itsekkin sain sun edellisen verhon paikoilleen meille. Seitsemän vuotta tuli itsekkin ajeltua tien toiselle puolelle töihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos meidän kaupalla olis ollut tällainen myynnissä, olisin ehdottomasti tarjonnut asiakkaalle joko uutta tai sitten rahoja takaisin olipa nyörit katkaistu tai ei. Vino mikä vino. Kirjoitin kyllä palautteeseen että pitää olla melko puusilmä sen ompelijankin että päästää tällaisen eteenpäin.

      Poista
  2. Pöh, tuota verhoa. Eipä ole kovin hyvää mainosta Jotexille. Kiva kangas kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kivan kuosin vuoksi tuo saakin tuohon jäädä.

      Poista
  3. 3€....Naurettavaa....eihän tuo nyt maata kaada,mutta kuitenkin. Nuo painokuvat ei mene lankasuoraa, varmaan leikattu niin. Itse leikkasin ison kasan painettua kangasta vtuiksi, kun lankasuoraan pistin menemään. Verhot kun oli ikkunoissa, itku meinas tulla...Ei onneksi ollut noin selkeä kuvio. Mutta itse sitä tuijotti jatkuvasti...

    VastaaPoista
  4. Kiva verho, mutta kurja vinotus alareunassa. Aikamoisen kurja myös hyvitys Joteksilta. Mutta nyt opimme, että vaihtamisen varalta kannattaa tavarat tarkastaa heti huolella ennen kun tekee mitään muuta. Itse olen kantapään kautta sen jo opinnut. Heti kun saan paketin, niin tarkastan mitä on ja minkä kuntoista. Palautus/vaihto on aika usein edessä... Ihan käsittämätöntä oikeesti millasta tavaraa kehtaavat edes lähettää ihmisille vieläpä normihinnoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, luulisi niinkuin jotenkin että tuotteet tarkistetaan ennenkuin ne pääsee myyntiin ja että tuon nyt olisi ompelija edes tehdessään huomannut. Vaikka enhän minäkään tuota huomannut edes silittäessä. Kuitenkin jäi kyllä ikävämaku suuhun. Itse olisin asiakkaalle tuon hyvittänyt kokonaan jos olisi meillä sattunut.

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)