perjantai 1. marraskuuta 2013

Silmämunapinnit ja muuta karseeta

Veeralla on ollut vähän näköongelmia. On valitellut ettei pysy lukiessaan kunnolla rivillä. Toissapäivänä käytiin Jyväskylässä silmälääkärillä ja lukulasien "resptihän" se sieltä tuli. Täytyy siis  suunnitella uutta Jyväskylän reissua optikkoliikkeeseen. Hankasalmella kun sellaista ei enää ole ja keskiviikkona ei tukkureissun takia ja lääkäriajan ollessa reippaasti myöhässä enää ehditty kuin pikaisesti Tiimarissa käydä.

Täällä on siis yökirjasto tänään, ja lapset haluavat pukeutua sinne aiheeseen sopivasti. Viivi puetaan Monster High (ylläri ylläri) -teemalla ja Veera haluaa olla hämähäkkikeiju. Suuri osa varusteista löytyy jo kotoa, mutta jotain täydennystä ostettiin vielä eilen. Mm. hämähäkkipanta, pääkallokaulakoru ja silmämunapinnejä. Kaikkee ne keksii.

Palaan huomenna asiaan kuvien kanssa :)

Ostin muuten eilen kodin kuvalehden joulunumeron. Tää menee kyllä nyt ihan joulusteluksi, mut ei kai se haittaa?



Löytyi monia reseptejä joita haluan kokeilla, sekä muutama muukin toteuttamisen arvoinen idea kuten romukranssi. Tänä vuonna meinasin myös ihan ajan kanssa räpellellä koristeeksi piparkakkukylän.

Ohjelmassa tänään hautausmaalla käyntiä ja viikkosiivousta jonka onneksi aloitin jo eilen. Nyt repimään sukkahousuja riekaleiksi, niistäkin lisää huomenna ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ilahdun kommenteista :)