Mihin jäinkään. Ainiin. Kävin lukion Hankasalmella. En oikein tiennyt mitä olisin lukion jälkeen halunnut opiskella joten päädyin tekemään sitä mikä oli ainut mitä osasin kuvitella "isona" tekeväni. Eli aloitin työt meidän kaupalla. Opettajana se paras opettaja, oma isä. Kaupan ala on kyllä sellainen, ettei sitä voi oppia koulun penkillä. Ainoastaan tekemällä.
Niin, ja tapasin myös kolmen vanhimman lapseni isän. Veera syntyi tammikuussa 2004 ja Viivi syyskuussa 2005.
2006 maaliskuussa ostin oman talon. Tämän jossa nytkin asumme. Syyskuussa 2009 syntyi pieni punatukkainen tyttö, Viia.
2010 erosin tämän tyttötrion isästä. Pärjäsin hyvin yksin kolmen lapsen kanssa vaikka pienin oli vielä alle 9kk, ja olen ylpeä siitä. Muistan ehkä ikuisesti päivähoitotoimistossa käydyn keskustelun:
Päivähoidon johtaja: "Voi tyttö rukka, mitenkä luulet kolmen lapsen kanssa yksin pärjääväsi"
Minä: "Hyvin."
Ja niin tein. Pärjäsin helvetin hyvin yksin kolmen lapsen kanssa kaksi vuotta. Jopa niin hyvin, että ajattelin etten enää ikinä kyllä ota yhtäkään ukkoa tänne riesakseni asumaan. Kunnes tutustuin yhteen Mikkoon. Se tarjoutui tuomaan meille piirrustuspaperia. Jep. Kun mulla on lapsia, ja nehän piirtelee ja Mikko sattui sopivasti työskentelemään kirjapainossa.
Yksi pirrustuspaperi asia johti toiseen, ja Mikko muutti meille virallisesti asumaan helmikuussa 2012. Hullu rohkea mies kun neljän naisen talouteen muuttaa.
Matilda syntyi 2.4.2013.
Palasin äitiyslomalta töihin tämän vuoden alussa. Tytöt saivat ihanan perhepäivähoitopaikan ja me olemme työssä jossa viihdymme. Työssä, jossa minä olen viihtynyt jo kaksitoista vuotta.
Elämä näin kolmekymppisenä ei ole hassumpaa. Ainut ikään liittyvä tavoite jonka olin itselleni asettanut, oli olla fyysisesti paremmassa kunnossa 30 -vuotiaana kuin kaksikymppisenä, ja siinä olen onnistunut. Eikä tämä projekti suinkaan jää tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, ilahdun kommenteista :)