sunnuntai 3. elokuuta 2014

Nokkakiven huvipuistossa











Käytiin tänään viimeisenä kesälomapäivänäni lasten kanssa Nokkakiven huvipuistossa. Puisto sijaitsee Lievestuoreella 9 tien varressa, oman työpaikkani kanssa samassa pihapiirissä. Kylläpä päivä tälle reissulle valittiin kun rallien takia oli parkkipaikat aivan täynnä ihmisiä. Ei kuitenkaan tämä juurikaan meidän päivää haitannut. Lähdettiin puistosta rallikansan häivyttyä ensin parkkipaikoilta.

Meillä oli kiva päivä vaikka ilma oli todella painostava. Puisto on viihtyisä. Siellä ei yleensä ole juurikaan ruuhkaa ja se on sen verran pieni, että siellä voi päästää jo Viiankin ikäisen lapsen siskojen kanssa kulkemaan hetkeksi vapaamminkin. Vaikka puisto onkin oivallinen pienempien lasten kannalta, niin löytyy sieltä hurjempiakin laitteita. Sisäänpääsy alueelle on ilmainen ja rannekkeidenkin hinnat ovat todella kohtuulliset. Tästä voit katsoa hinnastoa.

Jos ei halua ostaa syötävää puistosta tai alueella olevasta ravintolasta, voi istua syömään omia eväitään pöytiin joita on useammassakin kohdassa puistoa. Siellä on myös grilli jossa vai paistaa makkaroita ym. Ison liukumäen luona on myös pöytiä ja pienempi liukumäki taaperoikäiselle. Matilda kävi laskemassa mäkeä, ja yhdessä laitteessakin käytiin mutta tyttöä ärsytti paikallaan istuminen suunnattomasti joten se siitä sitten. Eniten taisi Matildaa kiinnostaa puiston perällä olleet lampaat joita sai käydä rapsuttamassa ja ruokkimassa.

Meidän kokemusten perusteella voin suositella lämpimästi! 

Ps. Oletko nähnyt puiston mainoksen telkkarissa? Meidän tytöt rapsuttavat siinä lampaita.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ilahdun kommenteista :)