keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulun kattaus

Tänä jouluna ajattelin panostaa ruokien lisäksi ensimmäistä kertaa enemmän myös kattaukseen. Onhan mulla ihana musta Teema astiasto jonka mieheni mulle viime jouluna lahjaksi antoi. Se kyllä tietää mistä tykkään. 



Olin ajatellut siis jotain musta-hopea-valkoista. Oli ajatuksena laittaa hopean väriset kakkupaperit lautasten alle mutta hoksasin kyllä heti että Teeman isot ruokalautaset on sen verran isot ettei paperia näkyisi niiden alta. Joten se siitä ideasta sitten.


Pöytään voisi tuoda olohuoneesta kastehelmi tuikkukippoja tai hopean värisiä kynttilänjalkoja. Tai tehdä metallitarjottimelle asetelman havuista, hyasinteista (valkoiset ei kuulemma haise niin voimakkaasti? Tai voishan ne tunkea lasipurkkiin) ja kynttilöistä. Ideat vaativat vielä jalostamista.


Entäs kuusenpallot ja jouluvalot pöydällä? Kattolampusta pöydän päällä roikkuvat koristeet?


Mites se pöytäliina sitten. Pelkkä kaitaliina pöydälle, vai valkoinen liina alle ja kaitaliina päälle? Täytyy varmaan ihan kokeilla näitä eri vaihtoehtoja.


Meillä on aiempina vuosina ollut rosollit, salaatit ym. ruokapöydässä ja laatikot ja kinkku keittiössä josta niitä on haettu. Tänä vuonna ajattelin laittaa kaikki juomia lukuunottamatta keittiöön. Meidän täytyy ehkä myös hankkia toinen ruokapöytä sillä lapsia on 7 (joista 2 tosin tuskin vielä jouluruokaa syö) sekä aikuisia 6. Olisi kiva jos kaikki voisivat syödä samaan aikaan mutta niin ettei kuitenkaan olisi ahdasta. 

Kaikki kuvat Pinterest

2 kommenttia:

  1. Mikä tämä hajusinttien tykkäys juttu on? Minä kanssa haluaisin niitä vähän sinne ja tänne. Meillä kukkii täyttä päätä sininen, eikä haise yhtään. Tosin en ole sitä kuonottanutkaan ihan vierestä. Ne eivätkä yksittäin näytä miltään...t.mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljä valkoista kävin just ostamassa. Nyt mietin kuina naamioin muoviruukut vai istutanko tyhjiin peltipurkkeihin jonka ympärille jotain nauhaa?

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)