lauantai 11. tammikuuta 2014

Tatuoitu

Eilen kävin ottamassa kolmannen tatuointini. Isoimman tähän mennessä. Kuva on tuohon kohtaan ollut hakusessa jo viisi vuotta. Olen pähkäillyt ja keksinyt "ihan kivoja". Niitä ei ole toteutettu koska tiesin, että tiedän sitten kun se oikea löytyy, että sellainen on pakko saada. Ja niinhän siinä kävi. Halusin rusetin. Ja sitä ideaa pyörittelin ja vatvoin. Millainen rusetti voisi olla, että se olisi minun näköiseni. Ja tämmöinenhän se on, minun näköiseni rusetti.


Käsi on vielä kovin arka ja väritkin tuosta vielä tasoittuvat jahka paranee kunnolla.

Kohta oli arka, sen osasin jo arvatakin. Sensijaan sitä miten hermot kujettivat kivun toiselle puolelle kättä, en olisi arvannut. Tuntui aivan hullulta että jos tatuoidaan käden sisäpuolta, kipu tuntuu ulkopuolella eikä lainkaan siinä oikeassa kohdassa. Ääriviivojen piirtäminen ei sattunut, mutta värittelyn alkaessa sitten piti vähän hammastakin purra. 

Idea seuraavasta tatuoinnista on jo mielessä. Jos totta puhutaan, niin myös sitä seuraavastakin. Sitten voisikin taas lakata muutamaksi vuodeksi.

4 kommenttia:

  1. Kaunis. Se on kyllä koukuttavaa puuhaa.

    VastaaPoista
  2. Hieno! Nyt tätä uteliasta kiinnostaa, millaisia ne muut tatuoinnit on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olkapäässä on pieni häkkyrä jonka alalaidassa on sydän. Sen otin 16 vuotiaana enkä vieläkään ole katunut vaikka kaikki niin varoitteli :) Yläselässä on piikkilankasydän jonka keskellä on V kirjain Veeran, Viivin ja Viian mukaan :)

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)