sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Äidin vaatekaapilla

Kuten eilen jo mainitsin, kävin varaamassa kirppispöydän. Oli vähän sellainen olo, että kaapeista saattaisi löytyä vieläkin jotain ylimääräistä. Tuntui myös, ettei ole mitään päällepantavaa, vaikka vaatekaapin ovet eivät meinanneet mennä kiinni.

Oikeastaanhan olen vallannut Mikonkin kaapista alimman hyllyn housuilleni jo ajat sitten. Sekä kodinhoitohuoneesta yhden kaapin, jossa on alusvaatteet, sukat ja treenivaatteet.

Yleensä olen onnistunut pitämään vaatekaappini edes suht järjestyksessä, mutta nyt vaatepaljouden vuoksi tilanne näytti aika toivottomalta. Tässä kuva, joka on otettu sen jälkeen kun olen jo kiskonut tuolta yhden Ikea kassillisen vaatetta pois.



"Äiti miks sun kaappi on noin sotkunen kun meidän kaappiin sä laitat vaatteet niin nätisti" kysyi 5v. Niinpä. Vedin kaikki kaapista pois hylly kerrallaan. Aloitin siitä Mikon vaatekaapin alahyllystä jossa majailivat farkut, farkkuleggarit ym. housut collegehousuja ja leggareita lukuunottamatta. Karsin sieltä pois n. 15-20 paria housuja. Lähtöpassit saivat:

-Ne jotka olin säästänyt edellisestä kirppiskuormasta (kevättalvella) mutta joita en ollut käyttänyt sen jälkeen kertaakaan.
-Kaikki väärän kokoiset housut.
-Kaikki mustat H&M tvillihousut. Niitä ei vaan yksinkertaisesti voi käyttää. Tuntuvat imevän kaiken pölyn ja karvan itseensä.
-Kaikki jotka ovat epämukavat jalassa. Tarkoitan sellaisia, jotka täytyy joka kerran kyykistyttyään tai kuroteltuaan asetella uudestaan, kiskoa.

Lopputulos on se että nämä jäivät:


Aika lailla samalla periaatteella karsin sitten myös paidat ja tällä kertaa olin huomattavasti säälimättömämpi kuin viimeksi. Osa karsituista paidoista siirtyi Veeran vaatekaappiin, se kun alkaa kohta olla jo samaa kokoa. 

Tässä kasa jossa osa kirppikselle lähteviä.


Ja tässä ne mitä kaappiin vielä sai jäädä. Vähän paremmin järjestyksessä. Henkarivaatteet ovat viereisessä kaapissa, siellä ei niin paljon turhaa ollutkaan. Haaveilen kyllä sellaisesta Pax säilytysjärjestelmästä. 


Siivotessa huomasin myös, että nyt ei ole ainoitakaan mustia siistimpiä housuja jäljellä, ja parit sellaiset aion hankkia. Myöskin talviulkoilutakki uupuu. Netistä ostaessani teen harvemmin virheostoksia kuin kaupasta ostaessa. Jyväskylään kun ei tule lähdettyä mitään palauttamaan, ja ajatuskin sovituskoppiin ahatutumisesta varsinkin lasten kanssa kaupungilla ollessa saa hien ja kiukun pintaan. Olen ehdottomasti kotona rauhassa sovittamisen kannalla.

Ps. Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon että tästedes ostan vaatteeni harkiten, siten että niitä voi yhdistää mahdollisimman monen kaapista jo löytyvän vaatekappaleen kanssa enkä päästä vaatekaappiani enää tuohon kuntoon jossa se oli.



7 kommenttia:

  1. Miten se onkin, ettei ikinä ole mitään päällepantavaa vaikka kaappi tursuaa vaatetta... Pitäisiköhän itsekin tästä inspiroitua ja varata se kirppispöytä. Pikkuhiljaa olen vaatehuoneeseen kantanut tavaraa seuraavaa kirppiskertaa varten (ja se alkaa erehdyttävästi muistuttaa tuota sun vaatekaapin ennen kuvaa) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varata, sitten on ainakin pakko tehdä kaapilleen jotain :)

      Poista
  2. Mulla tuo sama homma on edelleen tekemättä :( Mulla ei ennen karsimista ole kyllä noinkaan paljon vaatteita, kun sulla karsimisen jälkeen, joten pääsen helpommalla, kunhan vain saisin homman tehtyä. Se aloittaminen on kaikista vaikeinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, alku on aina hankala ja tää on vähän semmonen hommakin että siihen tarvii sen tietyn "nyt läks" -fiiliksen.

      Poista
  3. Herran humakka. . . Tämän olet itse pienenä sanonut ;)

    VastaaPoista
  4. Mun kaappi :D :D. Tollasesta kaapista on niin vaikeaa löytää mitään kun on niin täyteen tungettu! Siitä seuraa se, että kaikki on lattialla ja sitten vaan survottu takaisin! Meillä on nyt täällä uudessa kodissa tuloillaan kunnon säilytysjärjestelmät, voi ihanaa! En meinaan halua enää tätä samaa ikinä! Mutta laitoin myös ronskilla kädellä kirppislootaan vaatetta, aloin meinaa miettiä samaa, että mikä ihme siinä voi olla, että kaappi täynnä rääsyä ja mitään päällepantavaa ei ole i-k-i-n-ä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi kun saisi itsekin kunnon vaatekaapit! Tai vielä parempaa, isompi talo ja kunnon vaatehuone. Sekoaisin riemusta :D

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)