tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi vaihtuu

En ajatellut pitää sen suurempia puheita vuoden vaihtumisesta tai siitä millainen tämä vuosi on ollut. Minun on suotta paasata sen enempiä kiitollisuudesta perhettä jne kohtaan. En pidä näitä asioita itsestäänselvyytenä, mutta sitä, että olen niistä kiitollinen, pidän.



Tänä vuonna on kuitenkin tapahtunut pari uutta asiaa joista olen erityisen iloinen. Ensinnäkin, tytöt ovat saaneet aivan ihanan hoitopaikan. On suunnattoman tärkeää että voin viedä lapset arkisin hoitajalle johon voin luottaa aivan 100%. Hoitajalle, jonka luokse lapset menevät joka päivä mielellään, ja josta todellakin huomaa, että tämä ihminen tykkää työstään.

Toisena asiana mainittakoon se, että olen saanut uuden ystävän jo toisena vuonna peräkkäin! En ole todellakaan helposti ystävystyvää, saatika helposti ihmisiin luottavaa sorttia, joten tämä on kyllä jo suorastaan ihme. Toivottavasti nämä tyypit pysyvät elämässäni aina. Kuten myös kummilapseni, joiden syntymät tänä vuonna ovat myös olleet yksiä huippuhetkistä.

Niin, enkä ajatellut luvatakaan mitään kun kerran voin olla lupaamattakin. 

10 kommenttia:

  1. Oikein ihastuttavaa uutta vuotta sinulle Leena ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Onnea uudelle vuodelle koko teidän perheelle! Ystävät ovat yksi iso osa onnea- ihana juttu että tiellesi on osunut uusiakin ystäviä. Mukavaa vuoden ensimmäistä päivää!

    VastaaPoista
  3. Hei Leena! Löysin tänne toisen blogin kautta ja sinun blogisi vaikuttaa kivalta. Meillä on viisi lasta -02, -05, -07, -09 ja 2012 syntyneet. Kiva päästä lukemaan toisen suurperheellisen juttuja. Jään seuraamaan! :) Oikein hyvää uutta vuotta teidän perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja hyvää uutta vuotta. Tulen vastavierailulle :)

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)