Karvaiset ystävämme

Olen kissaihminen. Ei koirissakaan mitään vikaa ole, mutta ei meille varmaankaan ikinä sellaista tule. Meillä on kaksi kissaa. Vili ja Wagner. Molemmat tyttöjä nimistä huolimatta. 

Vili:

Vili muutti meille viisi tai kuusi vuotta sitten (en muista). Löydettiin se eräänä sunnuntaina meidän työpaikan roskiksesta maukumasta surkeana kaatosateessa. Ikää sillä oli silloin n. 6 viikkoa koosta päätellen. Näin Hankasalmella hankkiudutaan kissanpennuista eroon! Heitetään keskelle kylää roskikseen.

Vili ei juuri koskaan tule samalle sohvalle/muutenkaan lähikontaktiin meidän aikuisten kanssa mutta tuolla kerrossängyssä se aina nukkuu olipa siellä lapsia tai ei. Usein kyllä sohvan nurkassakin kunhan sillä sohvalla ei istu muita. Ja pyykkikopassa. 

Vili on tehnyt monet pennut. Ainakin neljät. Hän on suuri saalistaja. Kantaa joka päivä rapulle hiiriä ja valitettavasti toisinaan myös lintuja. 

Wagner:

Wagner tuli taloon samaan aikaan kuin mieheni. Melko tarkalleen kaksi vuotta sitten syksyllä. Mies sen nimenkin keksi. Wagner on hauska tyyppi. Se mm. lutkuttaisi olohuoneen vilttiä jos vain saisi (no se tapa on kyllä todella rasittava).

Myöskin tämä tapa tunkea itsensä häkkisänkyyn peiton alle tai mun vaatekaappiin nukkumaan on ärsyttävä :D

Wagner alkoi käymään ulkona vasta tänä kesänä.

Ja sitten eräänä päivänä se meni tuohon hyllyyn ja astui itse noihin hyllyssä oleviin pieniin tuohitöppösiin. Kerkesin sanoa miehelle että ottaa äkkiä kuvan kun oli lähellä.

Lähetettiin kuva seiskaan ja sillä tienatuilla rahoilla ostettiin Wagnerille herkkuja, ja Vilille kans.

On ne vaan mainioita tyyppejä molemmat :)