torstai 17. lokakuuta 2013

Kuulumisia

Matilda voi jo paremmin. Takana on parit suht hyvät yöunet ja ruokakin maistuu jo paremmin. Äitiin sensijaan tuntuu vaikuttavan huonosti nukutut yöt aivotoiminnan hidastumisena. Tutut jo tietävätkin toissapäiväisen katastrofin kun olin kirjoittanut kalenteriin merkinnän 11.30-13.30 mutta en muistanut missä silloin pitäisi olla ja olin aivan varma että joku meno oli sille ajalle sovittu kun sattui vielä olemaan miehen vapaapäivä. Mietin koko päivän. Soittelin kavereille ja sukulaisille muistaako joku olenko sanonut olevani jossain keskiviikkona. Ihmettelin miten on mahdollista että olen totaalisesti unohtanut jotain, koska se ei ole tapaistani. 


Kun vielä keskiviikko aamunakaan ei asia ollut palannut mieleeni, päätin sitten vain odotella kotona että joku soittaa ja ihmettelee missä viivyn sillä en oikeastaan koskaan ole myöhässä. Siivoiltiin miehen kanssa autotallia ja varastoa ja kävin lasten kanssa kaupassa. Kaupasta tullessa mies ilmoitti että kotona on ollut vartin sähköt pois. Niimpä niin. Silloin se tuli mieleen. Meille oli viime viikolla tullut postissa kirje jossa kerrottiin sähkökatkosta. Sen olin merkannut kalenteriin. Jäi sitten hernekeiton keittely illemmaksi eikä jo valmiina ollutta nakkikeittoakaan saatu lämmitettyä niin tilattiin pitsaa.

Kun sähköt palasivat niin leivottiin daim -pikkuleipiä. Tuli hyviä mutta ei kovin pieniä kylläkään. Eikä nättejä.


Tuo iso lautasellinen pikkuleipiä oli illalla ruokapöydän toisessa päässä ja Matilda toisessa. Mies nousi pöydästä ja kävi keittiössä. Takaisin pöytään tullessa kysyi minulta olohuoneessa että olenko antanut kaikki keksit Matildalle. No en todellakaan ole. Yhtäkään. Tyttö oli pöytäliinaa kiskomalla saanut vedettyä keksilautasen eteensä ja tyytyväisenä murusteli keksejä :)

Ja pysyäkseni syömisissä, tehtiin sunnuntaina tortillapizzoja. Tosi nopeita ja vaivattomia.


täysjyvä tortillapohja
tomaattipyrettä
vuohenjuustoa
juustoraastetta
basilikaa
paprikaa
sipulia

Tänään menen alkuillasta Veeran kokkileirin illalliselle syömään lasten kokkaaamaa ruokaa. Sen jälkeen kolme vanhinta lähtevät isänsä luokse viettämään loput lomastaan. Mietin tekisinkö viikkosiivouksen jo tänään vai kävisinkö parin räjähtäneen keittiönkaapin tai eteisen kaapin kimppuun. Suoraan sanottuna mikään vaihtoehdoista ei oikein houkuttele. Kumma juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ilahdun kommenteista :)