perjantai 6. joulukuuta 2013

Haaste

Sain Syvältä -blogin Sannalta tällaisen haasteen.

Blogihaasteen ohjeet:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 blogia, joilla on 200 lukijaa/seuraajaa.
5. Sinun pitää kertoa ketkä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Tässä postauksessa kerroin faktoja jo aiemminkin.

Mutta ne uudet:
1. En voi sietää myöhästelyä. Olen yleensä aina ajoissa, koska on parempi olla ajoissa kuin myöhässä.
2. En voi sietää suu auki syömistä ja kovaan ääneen mässytystä.
3. Olen aivan koukussa The Walking Dead sarjaan. Näen myös zombeista unta usein mutta en koe niitä painajaisina. 
4. Jos pitäisi valita lempiväri niin olisi vaikea valita mustan, valkoisen ja harmaan välillä mutta luultavasti musta olisi kuitenkin ykkönen. 
5. Olen allerginen omenalle paitsi jos se on jonkun omasta puusta kotoa. Kaupan kotimaisiin omenoihinkin siis lisätään joku myrkky.
6. Käytän joka päivä mieheltäni saamaani nomination my bonbons nahkaista mustaa rannekorua sekä hopeista Kalevalakorun Euran sydän kaulaketjua.
7. Riisun aina kaikki korut pois suihkuun meneessä, siis korviksia ja kihlasormusta myöden.
8. Jos radiosta tulee Cheekiä, PMMP:tä, Eriniä, Antti Tuiskua, Jesse Kaikurantaa jne, oksennan ellen pysty vaihtaa kanavaa.
9. Autossa kuunnellaan lähes poikkeuksetta Radio Rockia.
10. Juostessa kuuntelen Metallicaa, Nirvanaa ja Guns´n roses:ia joita mieheni latasi iPodille kun pyysin laittamaan jotain hyvää musiikkia.
11. Katson lähes joka ilta kelloa kännykästäni klo 22.22

Vastaukset Sannan kysymyksiin:
1. Toivoisin pehmoiseen joululahjapakettiini: Hupparin.
2. Kinkku vai kalkkuna? Kinkku.
3. Lempivaatteet? Leggarit ja joku pitkä paita/huppari. 
4. Yläasteen ruotsin numerosi? En muista mutta veikkaan että 8.
5. Kotimainen suosikkinäyttelijä? En tykkää oikein katsoa kotimaisia leffoja mutta Putous on aivan huippu ohjelma ja Armi Toivanen paras.
6. Tärkein jouluperinne? Syöminen ja lahjojen aukominen perheen kanssa. Toiseksi tärkein on jouluaaton aloittaminen töissä ja en usko pääseväni minkäänlaiseen joulufiilikseen kun en pääse tänä aattona töihin.
7.Hauskin piirroshahmo? Fingerporin tyypit.
8. Paras hetki arjessasi? Aamut ja aamupäivän lenkki.
9. Paras ja huonoin reality tv-ohjelma. Ei tule katsottua juurikaan mutta suomen selviytyjät on sellainen jonka katsoin. Huonoimpia on kaikki loput, varsinkin nää miljonääriäidit ja viidakon tähtöset BB:stä puhumattakaan.
10. Kuka muumilaakson hahmoista olisit? Myy, tietenkin.
11. Lempi salmiakki? Salmiakkisuklaa on mun lempi karkki ja se on myös ainut salmiakki jota syön.

Haastan ainoastaan Ajan Unelman Sannan koska tää haaste on niin monissa blogeissa jo kiertänyt etten millään kyllä yhtätoista haastettavaa keksi. Tässäpä Sannalle kysymykset:

1. Lempi leffa?
2. Lemppari jäätelö?
3. Letut vaniljajätskillä vai kermalla hillon lisäks vai ei kummallakaan?
4. Tuleeko oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta lainakaan? Jouluksi siis tietty.
5. Punainen vai vaalea glögi?
6. Pipari vai torttu?
7. Lempi aine koulussa?
8. Jos saisit nyt yhden tavaran valita ilmaiseksi, mikä se olisi?
9. Kulta vai hopea?
10. Montako kenkäparia suunnilleen omistat?
11. Jos sun olis pakko ottaa yks elukka lisää, minkä ottasit?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ilahdun kommenteista :)