tiistai 29. lokakuuta 2013

Paketointisuunnitelmia

Tykkään paketoinnista. Olen ihmeissäni kun monet kaverit tuskailevat lahjojen paketoinnin kanssa. Mun mielestä se on hauskaa. Tänä vuonna ajattelin panostaa paketointiin vielä tavallista enemmän sillä määrällisesti aion ostaa vähemmän lahjoja kuin yleensä. 

Pinterest pursuaa ihania paketointi-ideoita.


Dymoa ja tuota ruskeaa pakkauspaperia olin ajatellut käyttää.


Sekä washi ja masking teippejä.


Kakkupapereita, erilaisia kangasnauhoja ja nyörejä.



 Ikeasta viimeksi ostin ison rullan puna-valkoraidallista lahjapaperia. Sanomalehteäkin voisi käyttää. Suunnitelmissa on myös ollut ostaa sellainen leimasinsetti. Sillä voisi painaa itse kuvia paperiin, miksi ei kirjoitustakin.

Kuvat Pinterest. Ja täältä löydät minut pinterestissä.

Lapselliset hoi, missä säilytätte lahjat piilossa lapsilta? Meillä ne on ennen olleet vaatehuoneessa mutta nyt pitäisi kyllä keksiä jokin parempi piilopaikka.


6 kommenttia:

  1. itse olen myös käyttänyt ruskeaa pakkauspaperia, tai jotain muita selkeitä kuoseja. Teippejä myös tuli viime vuotena käytettyä. Ostan myös joulukoristeita joulun jälkeisestä alesta (käytännössä ilmaiseksi), joita käytän paketoimiseen seuraavana vuonna, kuten nyt minulla on jemmattuna kivoja olkikoristeita, jotka laitan teipillä paketteihin roikkumaan. Lisäksi hyödynnän lahjakassit, joita kertyy joka joulu. Myös jotkin joulukortit uusiokäytän, leikkaan niistä kivoja kuvia irti ja käytän ne uudelleen esim. pakettikortteina. Lahjat meillä on ulkovarastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille on kans kertynyt aika paljon lahjakasseja. Kiva idea nuo olkikoristeet!

      Poista
  2. Voi ihania paketteja! Meillä lienee tänäkin vuonna paketoidaan ihan perus joulupaperiin nauha ympärillä. Oletan ettei minulla ole kuitenkaan aikaa tehdä ihania paketteja, jotka sitten lapset repivät nopeasti auki. Mutta joillekin harvoille ja valituille voisi jonkin ajatuksella paketoidun paketin kääräistäkin ;) Hyvä kysymys tuo, missä lahjat säilytetään! Ei ole tällähetkellä hajuakaan. Meillä ei juuri nyt ole mitään paikkaa mihin kekseliäät tyttäremme eivät löytäisi pääsyä, joten tätä täytyykin ihan miettiä. Ehkä yläkerran komero? Avaimet vaan olis saatava visusti piiloon. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ainakaan omille lapsilleni raaski mahottoman hienoja paketteja tehdä, kun ne tosiaan repii äkkiä paketit auki ja nakkaa paperin nurkkaan. Yleensä en lapsille laita edes nauhoja kun tuskaileevat sitten niiden kanssa kun pitää saada äkkiä auki. Oikeen ärsyttää kun itse ei ehdi sitten seurata yhtään mitä kukakin sai, ja kohta ne jo pahimmassa tapauksessa kinastelee siitä että oliko nää nyt sun vai mun sukat.

      Poista
  3. Kauniita paketteja. Itse olen päätynyt monena vuonna käyttämään ruskeaa pakkauspaperia. Nuo kakkupaperit on kiva idea! Etenkin, kun mies osti niitä 30kpl ristiäisiä varten ja niitä tarvittiin 3kpl... Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, miehes laitto sitten vähän isolleen. Meillä on töissä myynnissä lajitelmia kakkupapereista. Osa on valkoisia, osa kultaisia ja hopeisia mutta ne on kyllä aika isoja. Täytyy koittaa jostain etsiä tuollaisia vähän pienempiäkin.

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)