maanantai 30. syyskuuta 2013

Lapset keittiössä

Mulla on kolme innokasta apuria täällä mitä ruuanlaittoon ja varsinkin leipomiseen tulee. Viikonloppuna kokkailtiin lasten kanssa vuorotellen. Kaksi vanhinta kun harvemmin samojen kippojen äärelle ilman nahistelua mahtuvat (huoh). Viian kanssa leivotaan niin että mittailen aineet valmiiksi kuppeihin ja hän sitten kaataa niitä kulhoon siinä järjestyksessä kun käsken, sekä lopuksi koristelee leipomukset tunteella.

Viivin kanssa leivottiin lauantaina mokkapaloja. Vai pitäisikö sanoa mokkapiirakkaa. Puolitin Valion ohjeen ja taikina laitettiin voideltuun ja jauhoitettuun piirakkavuokaan. Vältyttiin siltä että koko pelti menisi sotkuun kuorrutteen kanssa, tai että kuorrute valuisi vaihtoehtoisesti pitkin pöytää. Viivi leipoi, Viia koristeli ja hyvää tuli!


Sunnuntaina tehtiin sitten vuorostaan Veeran kanssa pullaa ja iltapalaksi dippikasviksia joka on tyttöjen tän hetkinen iltapalasuosikki. 


Tänään tehtiin viikonloppuisen perunamuussin jämistä pellillinen perunarieskaa perstuntumalla eli tarkkaa ohjetta ei ole. Pari munaa, suolaa ja jauhoja laitettiin perunamuussin sekaan ja leviteltiin pellille. Oivariinia päälle ja on kyllä tosi hyvä ja helppo iltapala!


Veera onkin syyslomalla menossa kokkileirille ja odottaa sitä innolla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ilahdun kommenteista :)