maanantai 2. syyskuuta 2013

Valloittava viisikuinen

Iloinen ja ihana.
Yskähtelemällä naurava ja ilosta kovasti kirkuva.
Isäänsä innolla naamasta repivä ja sitterissä väkisin istumaan kampeava.


Sinisilmäinen pystytukka.
Turvakaukalossa turhautuva pikku pullukka.
Leikkimatolta salakavalasti katoava.


Sellainen on tänään 5kk täyttävä Matilda. Tukka on ihan kuin likuvärjätty. Latvoissa tumma syntymätukka ja juuresta vitivalkoinen. Hymyssä suin suurimman osan päivästä. Tissin lisäksi syö jo hedelmä- ja kasvissoseita, vaihtelevalla menestyksellä. Kaksi kertaa päivässä tarjoan. Tissi se kuitenkin on mikä parhaiten vielä maistuu ja niinhän se pitääkin. 

Montako kertaa se syö yöllä? En minä tiedä. En ole laskenut ja syötän sen puoliunessa. Kai sekin vaihtelee. Tällä hetkellä musta tuntuu että saan unta ihan riittävästi. Matilda on ollut vähän huono nukkumaan päiväunia eikä niiden osalta rytmi ole vieläkään vakiintunut. Joskus saattaa nukkua parikin tuntia, yleensä 30min. Esim. tänään tunnin lenkillä heräsi jo siinä 40min kohdalla. Vaikka siis vaunut liikkui koko ajan.

Siinäpä ne tärkeimmät. Mittoja ei nyt ole antaa kun neuvola on vasta torstaina. Torstaina siis kaksi neuvolaa ja yksi vanhempainvartti. Huh. Onneksi miehellä on vapaapäivä! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ilahdun kommenteista :)