torstai 5. syyskuuta 2013

Synttäreitä

Meillä on perheessä heinä-elo-syyskuu sellasita synttäreiden aikaa. Äitini ja veljeni ovat syntyneet heinäkuussa, minä, toinen veljeni ja isäni elokuussa, kaksi lastani ja mieheni sekä ystäväni syyskuussa ja isäni kihlattu lokakuussa. 4v sai tiistaina synttärilahjakseen pikku myy farkkuleggarit ja lelun mutta koska siskonsa on syntynyt loppukuusta niin pidetään juhlat kuun puolivälissä. Yhteiset. Ja tietty sitten koululaiselle kaverisynttärit erikseen. Kaverisynttäreille tyttö tahtoo Monster High teeman joten sen mukaista tarjoilua olen suunnitellut.


Mies tekee kutsukortit ja tilaa ebaysta pöytäliinan (kun suomesta näyttää olevan joka paikasta loppu). Minä olen tilaillut mm. mustaa sokeria, pinkkejä candy meltsejä, kakkukuvan, pääkallo muffinivuokia jne. Ajattelin cake popseja koittaa, saapa nähdä kuinka onnistuu, en ole ikinä tehnyt.

4v. puolestaan tahtoo sateenkaarikakun jonka siis teen sitten niille sukulaissynttäreille. Tämmöistä neliskanttisena ja toisenlaisella sisuksella, ohje ja kuva täältä.

.
Synttäreiden lisäksi miehelläni on myös nimpparit tässä kuussa ja ensi kuun kolmas päivä meillä on vuosipäivä joten onnekas saa viikon sisään kolme lahjaa :D Lahjoja on kiva antaa ja saada! Keksinkin aivan huipun synttärilahjan mutten tietenkään sitä voi vielä täällä paljastaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ilahdun kommenteista :)