perjantai 6. syyskuuta 2013

Olipa hyvä että mittasin....

Sen lastenhuoneen seinän  nimittäin. Jotenkin kun tuli mieleen mitata ihan vaan varulta että kaikki varmasti mahtuu. No eihän ne mahdu, lähellekään!

Että niiden expedit hyllyn ja työpöytien sijaan ostetaan sitten sunnuntaina expedit hylly ja kaksi micke työpöytää. Koska ne on ainoot joiden kans mahtuu kaksi sänkyäkin samalle seinustalle. Ja jää vielä 16cm tilaakin. Huh.

Noh, onhan tuo sekä väriltään että malliltaan ja varsinkin hinnaltaan ihan hyvä vaihtoehto.

Mennään siis Kuopion Ikeaan ja samassa ostoskeskuksessa on yksi lempparikaupoistani, Tiger. Ja voi mitä kivoja juttuja ainakin nettisivuille olikin syyskuun uutuuksissa tullut. Tässä pari esimerkkiä.




Sain eilen hiottua toisen sängyn ja maalattua sen kertaalleen. Kohta maalaan sen toiseen kertaan ja illalla hion toisen sängyn. Hyvin mä kerkeen ennen sunnuntata?

Ai niin, oonkin vähän ootellut että joku keksii tehdä samankaltaisia talohyllyjä (vai mikä se oikea nimi olisi?) kuin Ferm Living. No Luhta keksi, ja hyllyn nimi on Koti. Mulle nimittäin kelpaa tämmönen itse tuunattava mallikin aivan mainiosti ja mielummin maksan tästä 25€ ja teen siitä itse oman näköisen kuin ostan sen "aidon" ja maksan siitä melkeen 90€. Myyvät kuulemma prismassa ja kodin terrassa näitä ja toimeksianto Jyväskylässä liikkuvalle "diilerille" annettu yhdestä pienemmästä talosta. 



Posti toi eilen Divaani -lehden. Punainen olis kuulemma muodissa (yök). Meidän Wagner ♥ Divaani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ilahdun kommenteista :)