torstai 26. syyskuuta 2013

Soppaa ja sukkia

Olen kerran tai kaksi elämäni aikana tehnyt itse hernekeittoa. Viikonloppuna alkoi jostain syystä tekemään sitä mieli ja maanantaina sitten herneitä ostamaan. Mies sanoikin että eiköhän yksi pussi riitä (meillä kun ei tytöt siitä hernekeitosta kauheesti tykkää). Puoli kiloa herneitä näytti tosi vähältä ja mietin että mitäpä se mies nyt hernekeiton teosta ymmärtää senkään vertaa ja laitoin likoamaan 2 pussillista. No aamulla kun vilkaisin 5 litran kattilaan niin oli aika selvää että se yksi pussi tosiaan olis riittänyt.

Täytyy nyt tässä vaiheessa mainita että en ole mikään ihan poropeukalo yleensä mitä ruuanlaittoon tulee. Mutta mulla on jotenkin ollu käsitys ettei keitot pala pohjaan ja hernekeitto on näköjään siinä poikkeus. Että sitä ei näköjään kannata alkaa tekemään just sinä päivänä kun pitää leipoo synttäreille. Se ei niinkuin tule siinä sivussa. No ei onneks ehtinyt pahemmin käydä. Pikkasen meinas kärähtää ja siirsin sitten keitot 2 kattilaan ja sekoittelin niitä ahkerammin loppuajan. Lisäsin myös lihan ja liemikuutioiden  lisäksi porkkanoita ja tosi hyväähän siitä tuli.


Pieruja makua lisäämään vielä paahdettua sipulia ja sinappia, nam! Koska keittoa siis tuli niin että muillekin jakaa, niin vein isällekin kulhollisen. Vissiin oli ollut hyvää kun kuulemma veti sen eilen melkeen kaiken, yksin!

Tänään on kyllä keitto maistunut kelinkin puolesta. Täällä satoi jopa vähän lunta/räntää. Hyi. Teetin tutulla parit villasukat. Vaikka osaan sellaisia itsekin neuloa mutta nyt ei vaan kaikkea ehdi.


Voisimpa tähän loppuun kirjoittaa että painun teekupin, villasukkieni ja uusimman Kotivinkin kanssa sohvan nurkkaan, leivinuunin lämpöön. Mutta valitettavasti todellisuus on se että nyt on mentävä viikkaamaan ja ripustamaan pyykkejä sekä imuroimaan. Tulet on kyllä uunissa ja villasukat jalassa!



2 kommenttia:

  1. Täällä niin laiska äiti, että keitto syödään purkeista... Kerääkö tuo Annon matto paljon likaa, tai siis onko ylipäätään helppohoitoinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on täälläkin syöty purkista ja sekin on ihan hyvää kyllä. Ja huomattavasti vähempi vaivaa kuin itse tehden. Alle 2 kk käytön perusteella tuo matto ei kyllä ole kerännyt kauheesti likaa/karvaa/hiusta ja on ollut huomattavasti helppohoitoisempi kuin edeltäjänsä Ikean Gislev. Gisleviä kun sai imuroida väh. kerta viikkoon sellaisella pienellä karvasuuttimella kun se imi itseensä sellaisen määrän pölyä ja hiuksia että voisi luulla ettei meillä kellään ole enää karvoja päässä kun niitä oli niin paljon matossa.

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)